JavaScript is currently disabled.Please enable it for a better experience of Jumi.
  • Suomi100-nanosatelliitti radalleen kahden kuukauden kuluttua

    Aalto-yliopistossa on saatu valmiiksi kolmas nanosatelliitti. Suomi 100 - satelliitti toimitettiin eilen laukaisuvälittäjälle Alankomaissa, ja sen laukaisu tapahtuu Falcon 9 -kantoraketilla marraskuun puolivälissä.

  • Tukesin tutkimuksen selvä tulos: älä osta halpaverkkokaupoista!

    Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) päätti testata EU:n ulkopuolisissa verkkokaupoissa myytävänä olevia tuotteita. Tulokset olivat järkyttävät. Vain yksi 32:stä Tukesin ostamasta lelusta, lastentarvikkeesta, korusta ja sähkölaitteesta täytti eurooppalaiset vaatimukset.

  • OnePlus trimmaa lippulaivaansa

    Kiinalainen OnePlus on jo pitkään hallinnut Suomen myyntitilastoja. Nyt yhtiön uskotaan kiinalaislähteiden mukaan esittelevän trimmatun version uusimmasta mallistaan syksyllä. Tiettävästi uusi malli tulee tarjolle lokakuussa.

  • HP haluaa hakkerit tulostimiensa kimppuun

    Tulostinvalmistaja HP haluaa tehdä printtereistään murtovarmoja. Yhtiö on julkistanut tulostinalan ensimmäisen haavoittuvuuspalkinto- eli bug bounty -ohjelman. Löydetystä aukosta hakkeri voi saada jopa 10000 dollarin rahapalkinnon.

  • Arm-kannettavien toinen aalto: joko nyt?

    Kannettavat tietokoneet ovat hieman karrikoiden ilmaistuna perustuneet ikuisesti Intelin tai AMD:n x86-prosessoreihin. Nyt tarjolle on tulossa Arm-pohjaisilla prosessoreilla varustettujen läppärien toinen aalto? Joko nyt Intel taipuu?

  • Androidin sisätilapaikannus paranee merkittävästi

    Tarkka paikannus on edelleen iso haaste älypuhelimille sisätiloissa. Nyt asiaan on tulossa parannus Android-leirissä, kun laitteet alkavt tukea uutta RTT-protokollaa wifin yli. Paikannustarkkuus paranee noin metriin eli 10 kertaa nykyistä tarkemmaksi.

  • Juoksemalla virtaa älykelloon

    Virtalähde on yksi suurimpia haasteita puettavissa laitteissa. Ranteessa pidettävät aktiivisuusmittarit ja älykellot toimisivat parhaiten, mikäli ne keräisivät itse tarvitsemansa energian. Amerikkalaistutkijat ovat kehittäneet laitteen, joka vie tekniikkaa eteenpäin.

  • Syttynyt litiumakku sammuu suurella vesimäärällä

    Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes on julkaissut oppaan litiumioniakkujen turvalliseen käyttöön. Ohjeiden mukaan akkujen latautumista kannattaa valvoa ja virransyöttöön kannattaa käyttää vain tuotteelle tarkoitettua laturia.

  • Kestääkö läppäri kentällä? Älä usko myyjää

    Monessa työssä tietokoneelta tai tabletilta vaaditaan iskun-, tärinän-, pölyn ja jopa vedenkestävyyttä. Mutta voiko ostaja luottaa myyjään sanaan laitetta ostaessaan. Ei voi, varoittaa Toughpad- ja Toughbook-laitteista tunnettu Panasonic tutkimustietoon nojaten.

  • iPhone 8:n logiikkakortissa vika

    Apple joutuu korjaamaan melkoisen joukon iPhone 8 -puhelimia viallisen logiikkakortin vuoksi. Vialliset laitteet on myyty syyskuun 2017 ja maaliskuun 2018 välisenä aikana Australiassa, Kiinassa, Hong Kongissa, Intiassa, Japanissa, Macao saarella Uudessa-Seelannissa ja Yhdysvalloissa.

  • OnePlus on suomalaisten uusi suosikki

    OnePlussan älypuhelimet ovat selvästi vallanneet suomalaisten sydämet. Operaattorien listalla valmistaja jatkaa kärjessä niin Telian kuin Elisan listalla. Huomattavaa on, että yhä useammin OnePlus ostetaan myös yrityksen puhelimeksi.

  • Halogeenivalot katoavat myynnistä

    Ledilamppuja suositellaan jatkossa kaikkiin kodin valaisimiin. Muita lampputyyppejä ei kaupoissa juuri ole enää tarjollakaan. Lamppujen energiatehokkuusvaatimukset kiristyvät syyskuun alussa ja sen myötä halogeenilamput poistuvat markkinoilta, muistuttaa Motiva.

  • Tähän on tultu: OLED-televisio, jossa on liikaa pikseleitä ihmissilmälle

    4K saattaa hallita tämän hetken televisiokauppaa, mutta se on vasta välivaihe matkalla kohti 8K-tarkkuutta. LG Electronics kehuu nyt esitelleensä maailman ensimmäisen 8K-tarkkuuden OLED-television. 88-tuumaista ruutua esitellään ensi perjantaina Berliinissä alkavilla IFA-messuilla.

  • Ulkoisen SSD-levyn nopeus kasvoi uudelle tasolle

    Ulkoisten SSD-levyjen suorituskykyä on tähän asti rajoittanut SATA-väylän 500 megatavun siirtokapasiteetti, vaikka se on peruskäyttäjän tarpeisiin riittänyt mainiosti. Samsungin uusi ulkoisten levyjen X5-sarja vie kuitenkin datantallennuksen nopeudella aivan uudelle tasolle.

  • Jopa 14 teratavua 3,5-tuumaiselle

    Toshiba Electronics Europe on tuonut yritysten tallennusjärjestelmiin uudet SAS-liitäntäiset 3,5-tuumaiset kiintolevyt. Niiden tallennuskapasiteetti yltää jo 12 ja 14 teratavuun asti.

  • iPhone X:n myynti sakkasi etuajassa

    Gartner on saanut valmiiksi älypuhelinten toisen vuosineljänneksen myyntitilastot. Luvut osoittavat, että kiinalainen Huawei nousi Applen ohi listan kakkospaikalle. Gartnerin mukaan tätä selittää esimerkiksi Applen lippulaivan eli iPhone X:n myynnin sakkaaminen.

  • Tuusulassa hehkutetaan uutta datakeskusta

    Saksalaisen Hetznerin ensimmäisen Suomessa sijaitsevan konesalin palvelimet käynnistyivät tämän vuoden maaliskuussa, ja seuraavaksi syyskuussa otetaan käyttöön nk. colocation-konesali. Viralliseen avajaistilaisuuteen osallistui yli 300 virasta Suomesta ja Saksasta. Hanke on merkittävä paitsi Tuusulan, koko Suomen kannalta.

  • Tästä ei puhuta: 5G-signaali ei pääse kiinteistön sisään

    5G-standardi on valmis ja ensi vuonna pääsevät kuluttajatkin siitä todennäköisesti nauttimaan. Operaattorit kehuvat uuden mobiilitekniikan datanopeutta ja latenssia, mutta yhdestä asiasta ne ovat hiljaa. - Yhä useammin mobiilisignaali ei pääse sisään rakennuksiin, sanoo Browacomin toimitusjohtaja Tero Lepistö.

  • Apple antaa ja Apple ottaa

    Apple alkaa olla älypuhelinmarkkinoilla samassa asemassa kuin Nokia aikoinaan parhaina päivinään. Jokainen haluaa oman slottinsa iPhonesta, mutta kun siihen joukkoon pääsee, Apple alkaakin määrätä yrityksen suuntaa ja taloudellista menestystä.

  • Virtuaalilaseille tulee oma liitäntä

    Kukaan ei kiistä keino- ja virtuaalistodellisuuden nopeaa tuloa niin työelämään kuin viihteeseen. Tällä hetkellä VR-lasien liittäminen tietokoneeseen on hyvin kirjavaa, mutta onneksi asiaan on tulossa helpotusta. Uutta VirtualLink-liitäntää varten on perustettu oma konsortio.

 
 

Pelottaako kuvien varmuuskopiointi verkkoon? Harkitse omaa pilveä

Viime vuonna otettiin huikeat 1,2 biljoonaa eli 1200 miljardia digitaalista valokuvaa1, joista noin 85 prosenttia älypuhelimilla. Kuvat säilyttävät muistojamme, jotta voimme palata myöhemmin niihin hetkiin, jotka muovaavat elämäämme ja kertovat tarinoitamme perheellemme ja ystävillemme. Puhelimen kadottaminen saattaa kuitenkin tarkoittaa myös näiden arvokkaiden muistojen hukkaamista. Niinpä on ehdottoman tärkeää varmistaa, että niistä on varmuuskopio.

Lue lisää...

Mitä IoT-rauta vaatii?

Pärjätäkseen IoT-markinoilla laitevalmistajien täytyy oppia innovoimaan nopeammin. IoT-sovelluksien kirjo on loppumaton ja menestyvät yritykset antavat kehittäjilleen mahdollisuuden jatkuvasti tunnistaa ja toteuttaa uusia ja yhä hyödyllisempiä tapoja valjastaa käyttöön antureita, monitoroida erityyppistä dataa ja ohjata laitteiden ekosysteemejä.

Lue lisää...
 
ETN_fi Viranomaisverkko Virveen tulee mobiililaajakaista ensi vuonna. Kumppanioperaattorikin selviää kilpailutuksessa v. 2… https://t.co/TtNorpIQy2
ETN_fi Ensimmäinen AVR-pohjainen Arduino-kortti. Lisätietoja Mouserilta. https://t.co/7yazvkOkV1
ETN_fi Nokialle 2+ mrd euron sopimukset kiinalaisoperaattorien kanssa. https://t.co/LJ6OPq0kb7
ETN_fi Mercedes voittaa jatkossa F1- ja sähköformulakisoja On Semin tehonhallintatekniikalla. VB77 for WDC in 2019! https://t.co/EjpdlTQwop
ETN_fi Beneq's transparent Lumineq matrix displays just got a lot bigger. See https://t.co/FDvZwrVGId
 
 

ny template