JavaScript is currently disabled.Please enable it for a better experience of Jumi.
  • Palvelimet siirtyvät FPGA-aikaan

    Pitkään FPGA-tekniikka oli oikeastaan vain kahdessa käytössä: pieninä ohjelmoitavina piireinä piirikorteilla ns. liimalogiikkana ja toisaalta suurten järjestelmäpiirien protoalustana. Nyt Intel julistaa uuden aikakauden alkaneen.

  • Huawein älypuhelinbisnes kasvoi kolmanneksella

    Kiinalaisen Huawein viime vuoden tulosluvuista selviää, että yhtiö teki älypuhelimilla 36,4 miljardin dollarin liikevahdon. Huawei myi kaikkiaan 153 miljoonaa älypuhelinta. Lukujen mukaan älypuhelinbisnes kasvoi lähes kolmanneksen edellisvuodesta.

  • Linköpingiin Pohjoismaiden tehokkain supertietokone

    Linköpingin yliopisto kertoo, että sen kansalliseen superkonekeskukseen NSC-keskukseen asennetaan Pohjoismaiden tehokkain supertietokone. Tetralith-nimisen koneen laskentateho on hieman yli neljä petaflopsia eli 4 000 000 000 000 000 liukulukuoperaatiota sekunnissa.

  • Tietokone voi pian sopia nuppineulan päähän

    Tämä uutinen voi kuulostaa futuristiselta, mutta pian voi olla mahdollista valmistaa nuppineulan päähän sopiva tietokone. Tämä perustuu New Hampshiren yliopistossa tehtyyn tutkimukseen, jossa on kehitetty nanomittaluokan magneettista tallennustekniikkaa.

  • Huoltomiehelle apua VR-laseilla

    Uusi tietotekniikka virtuaali- ja lisätyn todellisuuden laseineen on tulossa kunnossapitoon ja kentän huoltotöihin. Kiinteistöjen ja teollisuuden kunnossapidon haasteita ratkotaan laajassa ryhmässä, johon osallistuu järjestelmätoimittajien ja toimialajärjestöjen lisäksi lukuisia kunnossapidon toimijoita ja asiakkaita. Hankkeen toteuttaa osaamisen siirtoon erikoistunut Sovelto.

  • Huawein uutuudessa optinen vakain jokaisessa kamerassa?

    Huawein uusin P20 Pro -älypuhelinmalli on jo saanut kehuja kameratkaisustaan, joka perustuu kolmen kennon käyttämiseen. Nyt laitteesta on tehty ensimmäiset purkuanalyysit ja iFixitin mukaan näyttää siltä, että jokainen kolmesta kennosta olisi varustettu optisella kuvanvakaimella.

  • HP esitteli ensimmäisen hybridi-Chromebookin

    Googlen Chrome OS -käyttöjärjestelmään perustuvien läppärien suosio on erityisesti Yhdysvalloissa kasvanut merkittävästi parin viime vuoden aikana. Nyt suosion uskotaan kiihtyvän entisestään, kun HP on esitellyt markkinoiden ensimmäisen Chromebook-pohjaisen hybridiläppärin.

  • Kymen Vesi istutti mittausaseman konttiin

    Vesijohtoverkoston mittauslaitteet asennetaan tavallisesti maan alle upotettuihin lasikuituisiin kaivoihin. Kotkan alueen vesihuoltoa operoiva Kymen Vesi päätti kokeilla kevyempää toteutustapaa. Hovinsaaren mittauspiste pakattiin maan päälle valmiiseen, Rittalin rakentamaan konttiin.

  • Huawein P20 tunnistaa kasvot parhaiten

    Huawein uusi P20-älypuhelin on saanut kehuja uudesta kolmikennokamerastaan, mutta nyt analyytikot alkavat löytää siitä muutakin kehuttavaa. Forbes-lehden testissä P20 osoittautui selvästi nopeammaksi käyttäjän kasvojen tunnistuksessa kuin Applen lippulaivamalli iPhone X.

  • Virolainen LoRa-ohjain lisää älyn katuvaloihin

    LoRa taitaa edelleen olla suosituin IoT-verkkotekniikka. LoRa-osaamista löytyy myös Suomenlahden eteläpuolella, jossa Nordic Automation Systems on kehittänyt katuvalojen ensimmäisen LoRa-verkossa toimivan älyohjaimen.

  • Vision Systemsin konenäkö siirtyy Protaconille

    Konenäön suomalaisen pioneerin Vision Systemsin liiketoiminta siirtyy Protaconille. Prosessiteollisuuden asiakkaille tämä tarkoittaa yhä kattavampaa kokonaispalvelua, jossa avaimet käteen -toimitukseen voi sisältyä mittaus- tai laadunvalvontaratkaisun ohella myös Industry 4.0 -osuutta etävalvonnan muodossa sekä esimerkiksi laitteiston toiminnallisuuden analysointia.  

  • LG patentoi taitettavan älypuhelimen kahdella akulla

    Taitettavien älypuhelimien protoja on jo nähty maailmalla, mutta markkinoille ne eivät ole vielä ehtineet. Konsepti kuitenkin kiinnostaa laitevalmistajia ja nyt korealainen LG on patentoinut oman ratkaisunsa taitettavaksi, kahden näytön puhelimeksi.

  • HP toi pöytäkoneen tehon läppäriin

    HP on esitellyt viidennen polven Zbook-kannettavat. Uutuuksiin kuuluvat esimerkiksi maailman tehokkain hybridiläppäri, jonka näyttö irtoaa tabletiksi, markkinoiden kirkkaimmalla 4K-bäytöllä varustettu läppäri sekä tähän asti tehokkain mobiili työasema.

  • Spintroniikkaa suomalaisessa metallijohdossa

    Spintroniikka ymmärretään monimutkaisena ilmiönä, jonka toteuttaminen vaatii vähintään magnetismia tai muita aputoimintoja. Spintroniikkaa hyödynnetään magnetismiin perustuvissa muistiratkaisuissa mutta viime aikoina ilmiö on löytynyt myös antiferromagneettisista aineista. Sitä yllättävämpi uutinen kuitenkin on, että spintroniikkaa voisi hyödyntää ihan tavallisessa metallijohdossa.

  • Windowsin Bluetooth ei löydä laitteita

    Microsoft on päivittänyt Windowsia ja nyt järjestelmä näyttää esimerkiksi liitettyjen Bluetooth-laitteiden pariston tilan. Ihan kiva ominaisuus, mutta ennemmin toivoisi, että Windows 10:n järjestelmähallinta löytäisi ne Bluetooth-laitteet ylipäätään.

  • Huippunopea edullinen SSD käy viileänä

    ADATA Technology on esitellyt pelaajien käyttöön SSD-levyn, jota se kehuu nopeimmakseen. XPG GAMMIX S11 -levy käy silti viileänä, sillä se on varustettu ainutlaatuisella optimaalisen käyttölämpötilan takaavalla jäähdytysratkaisulla.

  • Pelitehoa kannettavaan kuudella ytimellä

    Pelaajille ei mikään suorituskyky ole koskaan liikaa tai edes riittävästi. MSI on nyt esitellyt kannettavan pelikoneen, jonka suorituskyky on nostettu uuteen luokkaan. GT75 Titan -malli on ensimmäinen kannettava pelikone, jossa käytetään Intelin kahdeksannen sukupolven Core i9 -prosessoria. Peliä vauhdittaa kuusi lukitsematonta suoritinydintä.

  • Windows 7:n suosio kasvaa taas?

    Microsoft on yrittänyt monin eri keinoin saada käyttäjät siirtymään vanhoista Windows-versioista uuteen Windows 10:een. Välillä keinot ovat olleet kyseenalaisiakin. Siksi Netmarketsharen tuoreet luvut ovat yhtiön kannalta taatusti ikäviä.

  • Ylen Nokia-dokumentti: N9 olisi voinut olla uuden alku

    Yleisradio lähetti eilen dokumentin Nokian matkapuhelintoiminnan historiasta. Ansiokas dokumentti nosti jälleen esiin ajatukset, josko Nokian menestys älypuhelimissa olisi voinut jatkua. Matkan varrelle osui huteja, mutta myös laitteita joilla maailmanvalloitus olisi onnistunut. Ennen kaikkea sellaiseksi nousee ensimmäinen Meego-puhelin N9.

  • Salaukset murtuvat aivoja jäljittelevillä koneilla

    Yhdysvaltain armeijan tutkimuslaboratorion (ARL) tutkijat ovat löytäneet keinon hyödyntää neuromorfisia tietokonearkkitehtuureja numeeriselle teoreettiselle ongelmalle, joka tunnetaan kokonaislukujen faktorointina. Tekniikan avulla voidaan esimerkiksi käyttää RSA-salauksen purkamiseen aiempaa tehokkaammin.

 
 

Pelottaako kuvien varmuuskopiointi verkkoon? Harkitse omaa pilveä

Viime vuonna otettiin huikeat 1,2 biljoonaa eli 1200 miljardia digitaalista valokuvaa1, joista noin 85 prosenttia älypuhelimilla. Kuvat säilyttävät muistojamme, jotta voimme palata myöhemmin niihin hetkiin, jotka muovaavat elämäämme ja kertovat tarinoitamme perheellemme ja ystävillemme. Puhelimen kadottaminen saattaa kuitenkin tarkoittaa myös näiden arvokkaiden muistojen hukkaamista. Niinpä on ehdottoman tärkeää varmistaa, että niistä on varmuuskopio.

Lue lisää...

IoT-suunnittelusta demokraattisempaa – avoimen koodin korteilla ja yhteisöjen tuella

Avoimen koodin ohjelmistojen rinnalle ovat tulossa avoimen koodin laitteistot ja kortit. Niiden ja suunnittelijayhteisöjen avulla yhä useampi rakentelija voi saada IoT-suunnittelunsa valmiiksi tuotteeksi asti.

Lue lisää...
 
ETN_fi Langaton anturi kertoo betonin kosteuden https://t.co/QF085IazLJ @MatoEngineering @japikas @FinnBuild
ETN_fi Phoenix Contact ostaa kaksi saksalaista yritystä: SKS Kontakttechnik keskittyy sähkömekaniikkaan, Pulsotronic GmbH… https://t.co/AfQDWxGQ6x
ETN_fi First truly black solar modules roll off industrial production line @AaltoUniversity https://t.co/ym11lOA2lL
ETN_fi Telian toimitusjohtaja: 5G-datassa kokeillaan uusia hintamalleja https://t.co/we8ryxGl4D @teliafinland
 
 

ny template