JavaScript is currently disabled.Please enable it for a better experience of Jumi.
  • Linux näyttää tulevan Chromebookeille

    Analyytikoiden mukaan Google näyttää olevan lisäämässä Chrome OS -käyttöjärjestelmäänsä tuen Linux-sovelluksilla. Tästä on huhuttu pitkin kevättä ja nyt Googlen odotetaan kertovan aiheesta enemmän ensi viikolla järjestettävässä Google I/O -kehittäjäkokouksessaan.

  • Bluetoothin kasvu jatkuu hurjana

    Tänä vuonna markkinoille tuodaan 3,9 miljardia uutta Bluetooth-yhteydellä varustettua laitetta. Eikä kasvu ole Bluetooth SIG -järjestön mukaan hidastumassa. Päinvastoin, vuonna 2022 uusia Bluetooth-laitteita tulee käyttöön 5,2 miljardia. Jo tänä vuonna joka ainoa markkinoille tuotu älypuhelin, tabletti ja kannettava tietokone pitää sisällään Bluetooth-radion.

  • Kaksi eri IoT-moduulia 4G-verkkoon

    Sveitsiläinen u-blox tunnetaan sekä paikannuspiireistään että M2M-, vai pitäisikö nyt sanoa IoT-moduuleistaan. Nyt yhtiö on tuonut kaupallisesti tarjolle kaksi erilaista LTE-verkon IoT-moduulia. Toinen tukee luokan M1-yhteyksiä, toinen tukee uusinta NB-IoT-standardia.

  • Suomalaisella laserilla ultranopeita optisia kytkimiä

    Aalto-yliopistossa on onnistuttu kehittämään lasereita, jotka ovat äärimmäisen nopeita: niiden pulssi on vain sekunnin biljoonasosan mittainen. Tällaisella valonlähteellä voidaan kehittää tulevaisuudessa tehokkaita täysin optisia kytkimiä ja antureita.

  • Silmän seuraaminen tuli osaksi USB-standardia

    Ruotsalainen Tobii Technology on jo vuosia kehittänyt tekniikkaa, jonka avulla erilaisia laitteita voi ohjata katseen avulla. Nyt tekniikasta on tulossa helpommin käytettävää, kun se on hyväksytty osaksi USB-standardeja.

  • Nokia myy entisen Withingsin perustajalleen

    Nokia on kertonut aikovansa myydä terveysteknologiaan keskittyvän Digital Health -liiketoimintansa. Ostajaksi mainitaan Withingsin toinen perustaja Eric Carreel. Nokia osti Withingsin kaksi vuotta sitten 170 miljoonalla eurolla.

  • Yrityksissä halutaan nyt uusia iPhoneja

    Elisa on julkaissut huhtikuun älypuhelinten myyntitilastonsa. Luvuista näkee operaattorin mukaan, että yrityksillä menee hyvin. Työntekijät saavat valita itse työpuhelimensa ja usein valinta kohdistuu kalliisiin Applen uutuuksiin.

  • Ilmainen takuu Huawei-huippupuhelimien näytöille

    Näyttö on edelleen älypuhelimen heikoin osa, myös huippuluokan premium-malleissa. Huawei tarjoaa nyt ilmaista kolmen kuukauden näyttötakuuta lippulaivapuhelimilleen, kuten Huawei P20 ja Huawei P20 Pro -malleille.

  • Viisi tuntia 4K-videota USB-tikulle

    USB-muistitikkujen kapasiteetti kasvaa tasaista vauhtia. Toshiba Memory Europa on julkistanut uudet USB 3.0 -liitäntäiset muistitikut, joiden kapasiteetti yltää parhaimmillaan 256 gigatavuun. Tikulle sopii 4K-videota peräti viiden tunnin ajan.

  • 20 vuotta sitten: Litteät näytöt tulivat työpöydälle

    Kaksi vuosikymmentä sitten toimistojen työpöydät olivat kovasti toisen näköisiä. Graafista työtä tekevillä oli käytössään valtavat kuvaputkinäytöt, toimistotyötä tekevillä pienemmät. Niin sanotuista matkatietokoneista tutut litteät näytöt alkoivat tehdä tuloaan työpöydille.

  • Joka neljäs Nokian tutkimuseuro jää Suomeen

    Nokia on vähentänyt toimintojaan Suomesta jo pitkään ja vähennykset ovat kohdistuneet myös tutkimuspuolelle. Silti Nokia on edelleen Suomen selvästi suurin tutkija. Nokian osuus koko teollisuuden t&k-investoinneista on edelleen noin 50 prosenttia. Suomeen Nokian tutkimusrahoista panostetaan noin neljännes.

  • Älypuhelinmyynti kutistui, keskihinta nousi

    Suomalaiset ostivat tammi-maaliskuussa hieman vähemmän älypuhelimia kuin vuotta aikaisemmin. Kaikkiaan älyluureja myytiin meillä Elektroniikan tukkukauppiaiden mukaan 501 234 kappaletta, mikä on 8,1 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna. Myynnin arvo kasvoi kuitenkin 2,6 prosenttia ja puhelimien keskihinta 11,7 prosenttia.

  • Rittal päivitti lattiakaapin

    Teollisuuden lattiakaappien standardiksi muodostunut Rittalin TS 8 sai tänään uuden sukupolven seuraajan, kun Rittal julkisti uuden VX25-kaapin Hannover Messe -teollisuusmessuilla. Uusi kaappi tekee asentajien työn helpommaksi, kun runkoa on mahdollista kalustaa kaapin ulkopuolelta käsin. Rittalin kytkentäkaappien tuotepäällikkö Pasi Kinnusen mukaan VX25 on viiden vuoden kehitystyön huipentuma.

  • Nokia liittää palvelimen 5G-tukiasemaan

    Nokia on esitellyt markkinoiden ensimmäisen pilveen liittyvän datapalvelimen tulevaisuuden 5G-verkkoja varten. AirFrame-tuoteperheeseen kuuluva Edge Cloud -laitteisto on modulaarinen ratkaisu, joka vie datakeskuslaskentaa verkon reunalle.

  • Samsungin uusin SSD kirjoittaa huippunopeasti

    Samsung on esitellyt kolmannen polven SSD-levynsä. Pelaajille ja muille harrastajille suunnatut 970 PRO- ja EVO-levyt nostavat taas rimaa, jonka tulevat NVMe-liitäntää käyttävät SSD-levyt joutuvat ylittämään. Nyt rima on jo aika korkealla.

  • Tabletin 3D-kamera mittaa lähes mitä tahansa

    Panasonic julkisti tänään kovaan käyttöön tarkoitetun Toughhpad FZ-M1 -tabletin, jonka Intel RealSense 3D-kameralla voidaan nopeasti ja vaivattomasti mitata mitä erilaisimpia esineitä ja asioita. 3D-sovellus sopii esimerkiksi varastotilojen optimointiin, pakettien mittaamiseen, rakennusteollisuuden mittauksiin, ajoneuvojen kolarivaurioiden mittaamiseen ja rikospaikkatutkintaan.

  • Intel lopettaa älylasien kehityksen

    Intel on vahvistanut lopettavansa uusien teknologiainnovaatioiden kehittämiseen keskittyneen New Devices -ryhmän. Samalla esimerkiksi divisioonassa kehitetyt Vaunt-älylasit jäävät saapumatta kuluttajille.

  • Windows-kännykkä eli 18 vuotta

    Microsoft on myynyt viimeisen Windows Phone -puhelimensa, eikä niitä jatkossa saa kuin jälleenmyyjiltä. Samalla tämä merkitsee Windows-kännykän tarinan päättymistä. Alustan historia ehti aika tarkalleen 18-vuotiaaksi.

  • Voita uusin Raspberry Pi -kortti – jaossa 10 kappaletta

    Raspberry Pi on rakentelijoiden ja kehittäjien suosituin korttitietokone ja sen uusin malli 3 Model B+ tähän asti tehokkain. Nyt voit saada käsiisi tämän monikäyttöisen kortin helposti, vain tilaamalla ETN:n uutiskirjeen.

  • Ensimmäinen todellinen sähköinen paperi

    E-paperi on termi, jolla on kuvattu esimerkiksi bistabiileja lukulaitteista tuttuja harmaasävynäyttöjä. Japanilaisen Osakan yliopiston tutkijat ovat kuitenkin kehittäneet näyttötekniikan, jonka kohdalla voidaan puhua todellisesta sähköisestä paperista. Se perustuu selluloosananokuituihin.

 
 

Pelottaako kuvien varmuuskopiointi verkkoon? Harkitse omaa pilveä

Viime vuonna otettiin huikeat 1,2 biljoonaa eli 1200 miljardia digitaalista valokuvaa1, joista noin 85 prosenttia älypuhelimilla. Kuvat säilyttävät muistojamme, jotta voimme palata myöhemmin niihin hetkiin, jotka muovaavat elämäämme ja kertovat tarinoitamme perheellemme ja ystävillemme. Puhelimen kadottaminen saattaa kuitenkin tarkoittaa myös näiden arvokkaiden muistojen hukkaamista. Niinpä on ehdottoman tärkeää varmistaa, että niistä on varmuuskopio.

Lue lisää...

IoT-suunnittelusta demokraattisempaa – avoimen koodin korteilla ja yhteisöjen tuella

Avoimen koodin ohjelmistojen rinnalle ovat tulossa avoimen koodin laitteistot ja kortit. Niiden ja suunnittelijayhteisöjen avulla yhä useampi rakentelija voi saada IoT-suunnittelunsa valmiiksi tuotteeksi asti.

Lue lisää...
 
ETN_fi Langaton anturi kertoo betonin kosteuden https://t.co/QF085IazLJ @MatoEngineering @japikas @FinnBuild
ETN_fi Phoenix Contact ostaa kaksi saksalaista yritystä: SKS Kontakttechnik keskittyy sähkömekaniikkaan, Pulsotronic GmbH… https://t.co/AfQDWxGQ6x
ETN_fi First truly black solar modules roll off industrial production line @AaltoUniversity https://t.co/ym11lOA2lL
ETN_fi Telian toimitusjohtaja: 5G-datassa kokeillaan uusia hintamalleja https://t.co/we8ryxGl4D @teliafinland
 
 

ny template