JavaScript is currently disabled.Please enable it for a better experience of Jumi.
  • Älypuhelin ohjaamaan auton laitteita

    Bluetooth-yhteys löytyy jo kaikista uusimmista autoista. Sitä kuitenkin käytetään lähinnä handsfree-toiminnassa liittämään älypuhelin auton äänijärjestelmään. Tulevaisuudessa bluetooth-älypuhelimella tullaan ohjaamaan langattomasti monia erilaisia auton laitteita.

  • Markkinoiden nopein 20-bittinen

    Sekasignaalipiireistään tunnettu Maxim Integrated on esitellyt 20-bittisen AD-muuntimen, jota se kehuu markkinoiden nopeimmaksi luokssaan. Näytteitä piiri ottaa 1,6 miljoonaa sekunnissa.

  • Thunderboltin vauhti kasvaa

    Intelin ja Applen yhdessä kehittämän Thunderbolt-väylän vauhti kasvaa. Alpine Ridge -koodinimellä kehitettävän väylän kolmosversio kaksinkertaistaa nykynopeuden 20 gigabitista 40 gigabittiin sekunnissa. USB jää nopeudessa jälkeen yhä selvemmin.

  • Altera lisäsi liukulukulaskennan piireilleen

    Monessa raskasta laskentaa vaativassa sovelluksessa tarvitaan liukulukulaskentaa, mutta sen toteuttaminen ohjelmoitavalla FPGA-piirillä on tähän asti ollut kömpelöä ja aikaavievää. Altera sanoo mullistavansa markkinat uusilla kovakoodatuilla DSP-lohkoillaan, jotka tuovat liukulukulaskennan piireille helposti.

  • Uudella kotelolla lisää luotettavuutta

    FPGA-piirien valmistaja Altera ja sen piirien tuotannosta vastaavan taiwanilainen TSMC sanovat tuovansa uuden kotelotekniikan Alteran siruille. Uusi kuparinystyjä hyödyntävä tekniikka lisää sekä piirien luotettavuitta että suorituskykyä.

  • Maailman nopein MicroSD-kortti

    Toshiba on esitellyt uudet MicroSD-muistikortit, joita se kehuu maailman nopeimmiksi. 32 ja 64 gigatavun versioina tulevat kortit ovat ensimmäiset MicroSD-kortit, jotka tukevat uutta UHS-II -väylää.

  • AMD:n uusi palvelinsiru ajaa Fedora Linuxia

    AMD on esitellyt ensimmäisen APU-prosessorin, eli suorittimen ja grafiikkaprosessorin yhdistävän sirun palvelimiin. Opteron X-sarjan piiri kuvaa yhtiön panostusta avoimeen koodiin, sillä demossa se pyörii Fedora-projektin linuxilla.

  • GaAs-nanojohtimilla fotonipiireihin

    Tutkimuslaitokset eri puolilla maailmaa yrittävät kehittää tekniikkaa, jolla nykyiset transistorit korvattaisiin fotonirakenteilla. Sähkön sijasta valoa hyödyntävä datansiirto tekisi piireistä valtavasti nykyistä nopeampia.

  • Intelin mobiilipiirit tekevät jättitappioita

    Mobiilipiirien markkinoita seuraava Forward Concepts paljastaa karu totuuden Intelin mobiilipiirien divisioonan tulosluvuista. Viime vuonna yksikkö teki yli 3,1 miljardin dollarin tappiot. Alle 1,4 miljardin dollarin liikevaihdolla.

  • Ledivalaistuksen kasvu jatkuu

    Joskus markkinoiden suunta on helppo ennustaa, vaikka muutoksen suuruutta on vaikeampi povata. Kaikki tutkimuslaitokset kuitenkin vakuuttavat, että ledivalaistuksen markkinoiden hurja kasvu jatkuu. Siitä tulee kymmenien miljardien eurojen bisnestä.

  • SPD-piiri nopeille DDR4-muisteille

    Microchip on esitellyt neljän kilobitin SPD EEPROM -piirin (Serial Presence Detect), joka tukee uusia nopeampia DDR4-tyypin SDRAM-muisteja. Piiri tukee myös vanhempia DDR2- ja DDR3-muisteja SPD on SDRAM-moduulilla oleva muisti, jolta koneen BIOS-järjestelmä lukee käynnistyksen yhteydessä muistin konfigurointitiedot: kapasiteetin, dataleveyden, nopeuden ja jännitteen.

  • Lattice uskoo pieneen FPGA-piiriin

    FPGA-piirien markkinat tunnetaan yleisesti kahden suuren eli Xilinxin ja Alteran ikuisesta nokittelusta, johon muilla ei ole asiaa. Lattice Semiconductor hakee omaa rooliaan aivan toisin: pienillä, edullisilla, vähän tehoa kuluttavilla siruilla, jotka toimivat jonkin järjestelmäpiirin apurina.

  • 64-bittiset valtaavat älypuhelimet

    Applen iPhone 5S aloitti A7-prosessorillaan vyöryn kohti 64-bittisyyttä älypuhelimissa. Vuonna 2018 markkinoille tuodaan jo yli 1,1 miljardia 64-bittistä sovellusprosessoria. Niiden osuus kokonaismarkkinoista on 55 prosenttia.

  • Tehokkain ohjainpiiri autoihin

    Freescale on esitellyt autojen järjestelmien ohjainpiirin, jota se kehuu markkinoiden suorituskykyisimmksi. Piiri pyörittää sujuvasti kolmella ytimellään esimerkiksi tuulilasiin kuljettajan näkökenttään heijastettavia näyttöjä.

  • Automaattisesti ylikellottuva muisti

    DRAM- ja flash-valmistaja Kingstonin HyperX-yksikkö on esitellyt uuden Fury-malliston PC-pelaajille ja harrastajille. Muistit nostavat kellotaajuutta täysin automaattisesti ilman BIOS-asetusten manuaalista virittämistä.

  • Tehokas ajuri harjattomiin 3-vaihemoottoreihin

    Microchip on esitellyt uuden ajuripiirin harjattomiin kolmivaihemoottoreihin. MCP8063-piiri on pitkälle integroitu, 4x4-milliseen DFN-koteloon pakattu ajuri, jonka huippuvaihevirta on 1,5 ampeeria. Piirillä voidaan ohjata esimerkiksi harjattomia DC-moottoreita ja tuulettimia.

  • Wlan paikantaa alle metrin tarkkuudella

    Viidennen polven mobiiliverkoissa tullaan fuusioimaan eri tekniikoita, kuten nykyistä LTE-mobiilitekniikkaa ja wlania. Broadcomin uusin wlan-piirisarja vie kehitystä kohti 5G-maailmaa mahdollistamalla erittäin tarkan paikannuksen sisätiloissa.

  • Virtamuuntimia pieneen tilaan

    SveitsiläinenLEM on julkistanut kolme uutta läpiladottavaa HO-sarjan virtamuunninta 8 x 8 mm:n pääjohdinaukolla.Muuntimet on suunniteltu 6, 10 ja 25 ampeerin nimellisvirralle LEM:n HO xx-P-mallit soveltuvat erityisen hyvin sovelluksiin joissavaaditaan pientä kokoa.

  • Teräväpiirto ja 4K yleistyy kännyköissä

    LTE-verkkojen yleistyminen, sovellusprosessorien suorituskyvyn kasvu ja näyttöjen hintojen lasku muuttavat älypuhelimien ruutujen tarkkuutta. Displaysearch ennustaa, että 720x1280 pikseliä erottelevat HD- ja 1080x1920 pistettä näyttävät täysteräväpiirtoruudut yleistyvät puhelimissa tänä vuonna.

  • Maailman vähävirtaisin ohjainpiiri

    Texas Instruments sanoo tuoneensa markkinoille 16-bittisen ohjainpiirin, jota se kehuu markkinoiden vähävirtaisimmaksi. FRAM-pohjainen piiri tulee nyt tarjolle kiekkotason pienessä, 2x2-millisessä WLCSP-kotelossa.

 
 

Näin lataat sähköauton turvallisesti kotipistorasiasta

Sähköautoiluun liittyy paljon ennakkoluuloja ja virheellisiä käsityksiä. Yksi näistä liittyy sähköauton lataamiseen: voiko sähköauton ladata tavallisesta kotitalouspistorasiasta, vai pitääkö sähköauton ostajan ehdottomasti ostaa ja asennuttaa erillinen latauslaite? Molempia mielipiteitä esiintyy, ja totuus on tältä väliltä: tavallisesta pistorasiasta voi hyvin ladata, kunhan muistaa muutaman turvallisuusseikan.

Lue lisää...

UPS on tärkeä osa datan tallennusta

Innovatiiviset UPS-suunnittelutekniikat tuovat sekä paremman tehokkuuden että suorituskykyä.

Lue lisää...
 
ETN_fi The 1st ever ETNdigi is out! Ensimmäinen ETNdigi ilmestyi – lue vankka paketti IoT-tekniikasta https://t.co/AeNPCRgufC
ETN_fi What is Mindsphere IoT by Siemens?. Ilmari Veijola explains at ECF2018. https://t.co/PczsxwpCO4 @SiemensSuomi @ETN_fi
ETN_fi You dont need code to create an Android app. It can be done on Simulink and MATLAB models. See Antti Löytynoja at E… https://t.co/VJzXEfJoOM
ETN_fi See the @MinimaProcessor presentation at ECF18: https://t.co/m1znHqgj2E
ETN_fi Cut the power in IoT processors. @MinimaProcessor at Embedded Conference Finland 2018.
 
 

ny template