JavaScript is currently disabled.Please enable it for a better experience of Jumi.

logotypen

Vanhaa televisiota ei kannata kuskata kaatopaikalle, vaikka uutta nettiin liitettävää älytelkkaria tekisi mieli. Googlen Chromecast-palikan kakkosversio osoittautui käytännössä mainioksi tavaksi virittää vanha toosa viisaammaksi. Olohuoneessa pitkään palvellut perustelkkari sai kaivatun nuorennusleikkauksen, eikä hinta päätä huimaa.

Analogisesta digitaaliseen tekniikkaan siirtyminen toi tullessaan monia kuluttajia ärsyttävän ilmiön: laitteiden elinkaaret lähtivät lyhenemään kiihtyvään tahtiin. Erityisen selvästi tämä on näkynyt puhelinten ja viihdelaitteiden kohdalla.

Sama tauti on tarttunut myös olohuoneiden pyhimpään. Televisionkatsojia on rahastettu jo moneen kertaan, ja täysin toimivia laitteita on kuskattu valtavat määrät kaatopaikoille. Toista oli ennen: omien vanhempien vuoden 1972 olympialaisia varten ostama Luxorin PAL-väritelkkari siunattiin lepoon vasta 24 vuotta myöhemmin.

Törmääminen uutiseen Googlen Chromecast-laitteen kakkosversion ilmestymisestä kauppoihin kannusti testaamaan, miten kehuttu laite käytännössä toimii. Ja mainiostihan se toimii. Eikä hinta päätä huimaa: laite irtosi Gigantista 39 eurolla.

Kämmenpohjaan mahtuva lätkä muutti jo pitkään palvelleen Full HD -tasoisen perustelkkarin näppärästi nettitelevisioksi. Laitteen asentaminen ja käyttöönotto sujuivat leikiten: HDMI-liitin kiinni ja virtaa lätkälle television USB-liittimestä tai mukana tulevasta USB-verkkolaitteesta. Sen jälkeen tarvittavan lisäosan lataus Googlen sivuilta kaikkiin haluttuihin päätelaitteisiin: läppäreihin, tabletteihin ja Android-luureihin. Ja sitten vaan koneet käyntiin.

Chromecastin avulla minkä tahansa nettiin liitetyn päätelaitteen näyttönäkymät ja sovellusten sisällöt voi peilata langattomasti telkkarin isolle ruudulle. Surffailu, pelaaminen ja kuvien sekä videopätkien katselu saavat aivan uusia sävyjä ja antavat hyvän syyn palata jo hieman pölyttyneenkin olohuonetelkkarin ääreen.

Nettipulikan käyttöönotto vaatii HDMI-liittimellä varustetun television, sujuvasti toimivaan laajakaistaliittymään kytketyn wifi-verkon sekä päätelaitteeseen ladatun Chromecast-lisukkeen. Kännykän ja tabletin Android-version pitää olla vähintään 4.1 tai uudempi. Läppäri voi olla Windows- tai Linux-laite, kunhan siinä on Chrome-selain (tai Chromium). Kovin vanhan tietokoneen vajaatehoinen suoritin/näytönohjain saattaa tosin aiheuttaa nykimistä täyden resoluution videontoistossa isolle ruudulle siirrettynä. Lätkä toimii myös Applen OSX- ja iOS-laitteilla.

Erittäin laadukkaasti toimii pulikan sisään rakennettu Youtube-sovellus, joka toistaa 1080p-videotkin virheettömästi suoraan WLAN-verkosta. Muita valmiiksi tuettuja sovelluksia ovat esimerkiksi Netflix, Spotify, Viaplay, HBO Nordic ja Google Play Elokuvat & Musiikki.

Seppo Lindstedt

Kirjoittaja on tehnyt yli 30-vuotisen uran journalistina elektroniikan ja tietotekniikan ammattilehdissä. Hän on aiemmin toiminut muun muassa Uusi Elektroniikka ja Elektroniikan Uutiset -lehtien päätoimittajana sekä IDEA- ja Prosessori-lehtien toimituspäällikkönä.

 
 

Kustomoitu piiri on täydellinen teollisen internetin sovelluksiin

Teollisen internetin tai IIoT:n (Industrial Internet of Things) tarkoitus on hyvin yksinkertainen: tehdä tuotantolaitoksista mahdollisimman tehokkaita optimoimalla kaikki operaatiot, joihin kuuluvat tuotanto, materiaalien hallinta ja ylläpito.

Lue lisää...

Älykkäämpi Bluetooth liittää miljardit laitteet verkkoon

IoT-laitteiden pitää olla kiinni verkossa jatkuvasti. Lisäksi niiden pitää kuluttaa mahdollisimman vähän energiaa. Tämä onnistuu Bluetooth Smartilla.

Lue lisää...
 
ETN_fi Helsinki wants to become the smartest city in the world. See https://t.co/bZTM7Z5JS5 #100lasissa
ETN_fi The 1st ever official roaming groupcall between Finnish VIRVE and Nodnett of Norway. See https://t.co/WryGLaLGkq @erillisverkot
ETN_fi AI democratizes development, says @adhorn at #hacktalks. See https://t.co/AslQeZYSAV
ETN_fi Robots can´t do backflips, right? https://t.co/KtogoRB25R
 
 

ny template