JavaScript is currently disabled.Please enable it for a better experience of Jumi.

Viranomaisverkko Virve siirtyy hallitusti uuteen teknologiaan. Erillisverkot toteuttaa turvallisuuskriittisille toimijoille toimintavarman mobiililaajakaistapalvelun yhdessä kaupallisen operaattorin kanssa. Kumppanioperaattori selviää ensi vuonna kilpailutuksessa.

Viranomaisverkko Virve on varmistanut viranomaisten ja turvallisuuskriittisten toimijoiden häiriöttömän ja nopean viestinnän sekä tukenut toimijoiden yhteistyötä vuodesta 2002 lähtien. Uudet teknologiat mahdollistavat Virven kehityksen. Virven siirtyminen laajakaistaiseksi palveluksi tukee käyttäjien tarpeita: esimerkiksi onnettomuustilanteessa videokuvan lähettäminen varmasti ja turvallisesti on pian mahdollista.

- Virve 2.0 -hankkeen ensivaiheessa toteutetaan turvallisuuskriittisille toimijoille etuoikeutettu mobiililaajakaistapalvelu. Etuoikeus tarkoittaa, että Virve-käyttäjien palvelun saatavuus ja laatu varmistetaan myös verkon ruuhkatilanteissa, jolloin esimerkiksi viranomaisten liittymät ovat etusijalla suhteessa muihin käyttäjiin. Tällaisia tilanteita voivat olla esimerkiksi erilaiset massatapahtumat, joissa verkon ruuhkautuminen on tyypillistä, sanoo Virven liiketoimintajohtaja Jarmo Vinkvist.

Hankkeen toisessa vaiheessa käyttäjille tarjotaan viranomaisvaatimukset täyttäviä Virve 2.0 -sovelluksia, joiden avulla nykyisen Virven kriittinen puheliikenne voidaan korvata.

- Virve 2.0:ssa hyödynnetään kaupallisten teleyritysten matkaviestinverkkoja. Kun lakimuutos on voimassa, kilpailutamme yhden kolmesta kaupallisesta teleoperaattorista kumppaniksemme. Kilpailun voittavalle teleyritykselle tämä tarkoittaa muun muassa verkon laajentamista ja vahvistamista. Viranomaisten ja turvallisuuskriittisten toimijoiden tarpeet ja vaatimukset on otettava huomioon äärimmäisen tarkasti jo kilpailutusvaiheessa, Vinkvist sanoo.

Nykyinen Tetra-teknologiaan pohjautuva Virve on käytössä vielä 2020-luvun loppupuolelle saakka. Uuden Virve-palvelun käyttöönotto aloitetaan vuonna 2022. Ennen siirtymistä uuteen teknologiaan, on varmistettava, että palvelu täyttää kriittisen viestinnän tarpeet. Tämä vaatii muun muassa pitkän testausjakson.

 
 

ETNtv

Watch ECF18 videos

 

Tämän takia Huaweita pelätään

Maailmalla on käynnissä omituinen sota, jossa yhä useammat maat kieltävät kiinalaisten laitevalmistajien laitteiden käytön tulevissa 5G-verkoissa. Mutta miksi amerikkalaiset pelkäävät Huaweita? MIT Technology Review -lehti listaa kuusi syytä.

Lue lisää...

Ajoneuvoista voidaan tehdä tietoturvallisia

Tulevaisuudessa V2I- (vehicle to infrastructure) ja V2V-yhteydet (vehicle to vehicle) saavat rinnalleen V2X-tietoliikenteen (vehicle to everything). Kyse on miljardin dollarin markkinoista, joka kiinnostaa kuluttajaakin yhä enemmän. Yksi tavoite V2X-yhteyksissä on vähentää onnettomuuksia informaation vaihdon avulla.

Lue lisää...

LATEST NEWS

 

NEWSFLASH

 
ETN_fi The next Linux kernel will be called 5.0. See https://t.co/w0D75j9wCI and https://t.co/HkrVCuyfST
ETN_fi Digi-Key arpoi Electronicassa Chevy Camaro V8 -avoauton. Voittajaksi valikoitui regensburgilainen opiskelija Marco.… https://t.co/3P0cNN5wfZ
ETN_fi ams:n 3D-kasvontunnistus tulossa Snapdragonille: ams and Qualcomm Technologies to focus engineering strengths on ac… https://t.co/XpYvAvGEp1
ETN_fi Disobey-hakkeritapahtuma tammikuussa neljättä kertaa Helsingissä https://t.co/pBdYFx7jUr @Disobey_fi
ETN_fi Viranomaisverkko Virveen tulee mobiililaajakaista ensi vuonna. Kumppanioperaattorikin selviää kilpailutuksessa v. 2… https://t.co/TtNorpIQy2