JavaScript is currently disabled.Please enable it for a better experience of Jumi.

Sulautetut ratkaisut kutistuvat jatkuvasti. Austinilainen Octavo Systems on esitellyt järjestelmäpiirin, joka käytännössä on 1 gigahertsin nopeuteen yltävä tietokone 2,7 x 2,7 sentin paketissa. Sillä voidaan toteuttaa Linux-tietokone: tarvitaan vain sähköä ja muutama resistori.

OSD335x-järjestelmäpiiri perustu Texas Instrumentsin Arm Cortex-A8-pohjaiseen Sitara-piiriin. Sen lisäksi piirillä on gigatavun verran DDR3-muistia, jopa gigatavun eMMC-flash-muisti, kaksi teholähdettä, MEMS-oskillaattori sekä yli sata passiivikomponenttia.

Kokonaiseksi tietokoneeksi piiri on muuttunut MEMS-kellopiirin ja teholähteiden lisäämisen myötä. Sulautettua tietokonetta suunnittelevalle tämä tarkoittaa, ettei aikaa kulu esimerkiksi DDR3-muistin liitännän reitittämiseen tai tehonsyötön suunnitteluun.

Octavo Systemsin mukaan koko järjestelmä on kooltaan noin puolet vastaavia kilpailevia, erilliskomponentteihin perustuvia ratkaisuja pienempi. Tämän ansiosta teollisuustietokone voidaan toteuttaa aiempaa pienemmässä koossa ja muodossa, jotka eivät ole aiemmin olleet mahdollisia.

Yhtiön mukaan uutta piiriä tullaan hyödyntämään esimerkiksi rakennusautomaatiossa, teollisuuden ohjausjärjestelmissä ja IoT-laitteissa.

 
 

Tämän takia Huaweita pelätään

Maailmalla on käynnissä omituinen sota, jossa yhä useammat maat kieltävät kiinalaisten laitevalmistajien laitteiden käytön tulevissa 5G-verkoissa. Mutta miksi amerikkalaiset pelkäävät Huaweita? MIT Technology Review -lehti listaa kuusi syytä.

Lue lisää...

Teollisella internetillä vauhtia MRO-prosesseihin

Teollista internetiä (IIoT) käyttämällä voidaan parantaa ei-tuotannollisiin hankintoihin liittyviä MRO-prosesseja (Maintenance, Repair, Operating) eurooppalaisen Teollisuus 4.0 -ohjelman määrittämissä raameissa. Artikkelissa luodaan katsaus eräisiin IIoT-teknologioihin ja sovelluksiin, jotka ovat avainasemassa tässä murroksessa. (Artikkelin 1-osa ilmestyi marraskuussa.)

Lue lisää...
 
ETN_fi Digi-Key arpoi Electronicassa Chevy Camaro V8 -avoauton. Voittajaksi valikoitui regensburgilainen opiskelija Marco.… https://t.co/3P0cNN5wfZ
ETN_fi ams:n 3D-kasvontunnistus tulossa Snapdragonille: ams and Qualcomm Technologies to focus engineering strengths on ac… https://t.co/XpYvAvGEp1
ETN_fi Disobey-hakkeritapahtuma tammikuussa neljättä kertaa Helsingissä https://t.co/pBdYFx7jUr @Disobey_fi
ETN_fi Viranomaisverkko Virveen tulee mobiililaajakaista ensi vuonna. Kumppanioperaattorikin selviää kilpailutuksessa v. 2… https://t.co/TtNorpIQy2
ETN_fi Ensimmäinen AVR-pohjainen Arduino-kortti. Lisätietoja Mouserilta. https://t.co/7yazvkOkV1
 
 

ny template