JavaScript is currently disabled.Please enable it for a better experience of Jumi.

Purduen yliopiston tutkijat ovat osoittaneet, miten sukkuloida litiumioneja edestakaisin kvanttimateriaalin kiderakenteessa. Työ edustaa uutta tutkimusta ja mahdollistaa uudenlaisten sovellusten kehittämisen esimerkiksi akkuihin, älykkäisiin ikkunoihin, muistipiireihin ja aivojen innoittamiin tietokoneisiin.

Tutkimus keskittyy materiaaliin nimeltä samarium-nikkelaatti, joka kuuluu vahvasti korreloiduiksi elektronijärjestelmiksi kutsuttuun kvanttimateriaalien luokkaan. Niillä on hyvin eksoottisia elektronisia ja magneettisia ominaisuuksia.

Tutkijat "seostivat" materiaalia litiumioneilla. Niiden lisäys kiderakenteeseen aiheuttaa sen laajentumisen ja parantaa materiaalien ionien johtumista. Vaikutus toimii myös muuntyyppisillä ioneilla, erityisesti natriumioneilla, viitaten mahdollisiin energian varastoinnin sovelluksiin.

- Tulokset korostavat kvanttimateriaalien ja nousevan fysiikan potentiaalia ionijohtimien suunnittelussa. Nykyään tehdään paljon tutkimusta, joissa tunnistetaan esimerkiksi kiinteitä ionijohteita akkujen rakentamiseen, toteaa tutkimuksen vetäjä professori Shriram Ramanathan.

- Tämä materiaaliryhmä voi sisältää näitä ioneja, joten loimme joitain yleisiä periaatteita tällaisten kiinteiden ionijohtimien suunnittelulle. Osoitimme myös, että ioni, kuten litium ja natrium, voi liikkua tämän kiinteän materiaalin läpi, mikä avaa uusia suuntauksia tutkimukselle.

Jännitteen soveltaminen sai ionit pitämään hallussaan atomien välisiä tiloja materiaalin kidehilassa. Vaikutus voisi edustaa tehokkaampaa tapaa varastoida ja johtaa sähköä. Tällainen vaikutus voisi johtaa uudenlaisiin akkuihin ja keinotekoisiin synapseihin "neuromorfisissa" tai aivojen inspiroimissa tietokoneissa. Lisäksi ionit pysyivät paikallaan sen jälkeen, kun virta katkaistiin, eli tällaista "haihtumatonta" käyttäytymistä voitaisiin käyttää tietokoneen muistina.

Litiumionien lisääminen kiderakenteeseen muuttaa myös materiaalin optisia ominaisuuksia, mikä viittaa mahdollisiin sovelluksiin pinnoitteina "älykkäille ikkunoille", joiden valonsiirto-ominaisuudet muutetaan jännitteen avulla.

Tutkimustulokset osoittivat käyttäytymistä, joka liittyy "Mott-siirtymään", kvanttimekaaniseen vaikutukseen, joka kuvaa, kuinka elektronien lisääminen voi muuttaa materiaalin johtavuuskäyttäytymistä esimerkiksi metallista eristeeksi.

Veijo Hänninen
Nanobittejä 6.9.2018

 
 

Pelottaako kuvien varmuuskopiointi verkkoon? Harkitse omaa pilveä

Viime vuonna otettiin huikeat 1,2 biljoonaa eli 1200 miljardia digitaalista valokuvaa1, joista noin 85 prosenttia älypuhelimilla. Kuvat säilyttävät muistojamme, jotta voimme palata myöhemmin niihin hetkiin, jotka muovaavat elämäämme ja kertovat tarinoitamme perheellemme ja ystävillemme. Puhelimen kadottaminen saattaa kuitenkin tarkoittaa myös näiden arvokkaiden muistojen hukkaamista. Niinpä on ehdottoman tärkeää varmistaa, että niistä on varmuuskopio.

Lue lisää...

Mitä IoT-rauta vaatii?

Pärjätäkseen IoT-markinoilla laitevalmistajien täytyy oppia innovoimaan nopeammin. IoT-sovelluksien kirjo on loppumaton ja menestyvät yritykset antavat kehittäjilleen mahdollisuuden jatkuvasti tunnistaa ja toteuttaa uusia ja yhä hyödyllisempiä tapoja valjastaa käyttöön antureita, monitoroida erityyppistä dataa ja ohjata laitteiden ekosysteemejä.

Lue lisää...
 
ETN_fi Viranomaisverkko Virveen tulee mobiililaajakaista ensi vuonna. Kumppanioperaattorikin selviää kilpailutuksessa v. 2… https://t.co/TtNorpIQy2
ETN_fi Ensimmäinen AVR-pohjainen Arduino-kortti. Lisätietoja Mouserilta. https://t.co/7yazvkOkV1
ETN_fi Nokialle 2+ mrd euron sopimukset kiinalaisoperaattorien kanssa. https://t.co/LJ6OPq0kb7
ETN_fi Mercedes voittaa jatkossa F1- ja sähköformulakisoja On Semin tehonhallintatekniikalla. VB77 for WDC in 2019! https://t.co/EjpdlTQwop
ETN_fi Beneq's transparent Lumineq matrix displays just got a lot bigger. See https://t.co/FDvZwrVGId
 
 

ny template