JavaScript is currently disabled.Please enable it for a better experience of Jumi.

5G-standardi on valmis ja ensi vuonna pääsevät kuluttajatkin siitä todennäköisesti nauttimaan. Operaattorit kehuvat uuden mobiilitekniikan datanopeutta ja latenssia, mutta yhdestä asiasta ne ovat hiljaa. - Yhä useammin mobiilisignaali ei pääse sisään rakennuksiin, sanoo Browacomin toimitusjohtaja Tero Lepistö.

Lepistö palasi jo vuonna 2006 perustamansa Browacomin johtoon vedettyään viime vuodet VPN-talo Tosiboxin kansainvälisen kasvun kynnykselle. – Se yllätti, että vuosia sitten identifioitu ongelma on edelleen ratkaisematta, Lepistö kertoo.

- Sisäkuuluvuus on iso ongelma. Signaali ei pääse tiiviiksi rakennettujen passiivitalojen seinien tai ikkunoiden läpi. Ja minusta nettiyhteys mobiiliteitse on jokaisen perusoikeus, Lepistö vaatii.

Browacomilla on toki ongelmaan ratkaisu. Ensin kiinteistössä tehdään kuuluvuuskartoitus oululaisen Enhancellin työkaluilla. Kartoituksen jälkeen kuuluvuutta parannetaan toistimilla ja vahvistimilla, jotta mobiilisignaali saadaan kulkemaan kaikkialle.

Tämä on käytännössä välttämätön prosessi jokaiselle operaattorille. Mikäli asiakas ei saa dataansa sovitulla nopeudella, hän äänestää jaloillaan. Samat ongelmat koskevat kuitenkin jokaista operaattoria. Jokainen joutuu vetämään kiinteistöön omat toistimensa ja kaapelinsa, missä ei ole paljon järkeä.

Lepistö haluaisi kehittää monioperaattoriratkaisun, jossa kaikkien operaattorien signaali saataisiin yhdellä infralla jaettua laadukkaasti. – Tämä ei ole keneltäkään operaattorilta pois, eikä karsi bisnestä.

Sisäkuuluvuus on ongelma, joka tulee vain pahenemaan 5G-verkkojen myötä. Ensimmäisenä jakoon tulevat 5G-signaalit kulkee 3,5 gigahertsin alueella ja vaikka niissä ongelmat eivät vielä ole katastrofaalisia, taajuuden kasvaessa ongelmat pahenevat. – 28 gigahertsin signaali ei enää mene läpi mistään, Lepistö karrikoi.

Browacom voisi suunnitella monioperaattoritoistimen, jolla ongelma saataisiin ratkaistua. Mutta kuka tätä sisätilaverkkoa operoisi? Lepistö ehdottaa Telian ja DNA:n yhdessä omistaman Suomen Yhteisverkon kaltaista ratkaisua, jossa operaattorien yhteisyritys vastaisi signaalin kuulumisesta kaikkialla, myös passiivitalojen seinien sisällä.

- Tärkeää olisi, että tästä ongelmasta ryhdyttäisiin keskustelemaan, Lepistö toivoo.

 
 

Pelottaako kuvien varmuuskopiointi verkkoon? Harkitse omaa pilveä

Viime vuonna otettiin huikeat 1,2 biljoonaa eli 1200 miljardia digitaalista valokuvaa1, joista noin 85 prosenttia älypuhelimilla. Kuvat säilyttävät muistojamme, jotta voimme palata myöhemmin niihin hetkiin, jotka muovaavat elämäämme ja kertovat tarinoitamme perheellemme ja ystävillemme. Puhelimen kadottaminen saattaa kuitenkin tarkoittaa myös näiden arvokkaiden muistojen hukkaamista. Niinpä on ehdottoman tärkeää varmistaa, että niistä on varmuuskopio.

Lue lisää...

Ledivalon himmennys käy kätevästi mikro-ohjaimella

Mikro-ohjaimeen perustuvan himmentimen avulla voi rakentaa energiatehokkaan hakkurimuotoisen LED-ajurin. Hyvällä hyötysuhteella toimiva ajuri kykenee ohjaamaan useita lediketjuja samanaikaisesti. Näin voidaan parantaa valaistusjärjestelmän suorituskykyä, pidentää ledivalojen elinikää ja lisätä järjestelmän älykkyyttä.

Lue lisää...
 
ETN_fi First truly black solar modules roll off industrial production line @AaltoUniversity https://t.co/ym11lOA2lL
ETN_fi Telian toimitusjohtaja: 5G-datassa kokeillaan uusia hintamalleja https://t.co/we8ryxGl4D @teliafinland
ETN_fi Nova 3 myyntiin Suomessa: Huawei tuo nyt tekoälyn massoille @HuaweiMobileFI https://t.co/uwv9v16tIF
ETN_fi Suomalainen kiihtyvyysanturi elää ja voi hyvin. Murata Electronics laajentaa Vantaalla: jopa 200 uutta työpaikkaa.… https://t.co/K9xs1ZcMQG
 
 

ny template