JavaScript is currently disabled.Please enable it for a better experience of Jumi.

Tasan 25 vuotta sitten Ian Murdock -niminen kehittäjä julkisti projektinsa, jolle oli annettu nimeksi Debian Linux. Neljännesvuosisata myöhemmin Debian on yksi tärkeimmistä Linux-projekteista, sillä sen pohjalta ovat syntyneet niin Ubuntu kuin sen johdannainen Linux Mint.

Miljoonat ihmiset käyttävät Debiania ja sille pohjautuvia Linux-jakeluita. Alustan .deb-tiedostoformaatti on käytössä esimerkiksi Applella ja Googlella.

Itse Debian-käyttöjärjestelmän uusin versio on 9.5 ja se julkistettiin heinäkuussa. Viimeisin LTS- eli pitkän tuen versio on vuosi sitten julkistettu Debian 9.

Debianin historiasta kannattaa mainita sen verran, että Murdock väistyi Debian-projektista keväällä 1996 ennen kuin versio 1.0 oli valmis. Ensimmäiseksi Debian portattiin Motorolan m68k-sarjan prosessoreille. Sittemmin tuettujen arkkitehtuurien määrä on laajentunut huomattavasti.

 
 

ETNtv

Watch ECF18 videos

 

Tämän takia Huaweita pelätään

Maailmalla on käynnissä omituinen sota, jossa yhä useammat maat kieltävät kiinalaisten laitevalmistajien laitteiden käytön tulevissa 5G-verkoissa. Mutta miksi amerikkalaiset pelkäävät Huaweita? MIT Technology Review -lehti listaa kuusi syytä.

Lue lisää...

IoT-solmun voi toteuttaa valmiilla alustalla

Artikkelissa kuvataan, miten SoC-piirille suunnitellaan datankeruuseen, analyysiin ja ohjaukseen tarkoitettu IoT-solmu käyttäen Adesto Technologiesin SmartEdge-alustaa. Suunnittelussa paneudutaan erityisesti ohjaussilmukoiden nopeuttamiseen yhdistettynä tehokkaaseen tiedonsiirtoon ja parempaan turvallisuuteen.

Lue lisää...

LATEST NEWS

 

NEWSFLASH

 
ETN_fi The next Linux kernel will be called 5.0. See https://t.co/w0D75j9wCI and https://t.co/HkrVCuyfST
ETN_fi Digi-Key arpoi Electronicassa Chevy Camaro V8 -avoauton. Voittajaksi valikoitui regensburgilainen opiskelija Marco.… https://t.co/3P0cNN5wfZ
ETN_fi ams:n 3D-kasvontunnistus tulossa Snapdragonille: ams and Qualcomm Technologies to focus engineering strengths on ac… https://t.co/XpYvAvGEp1
ETN_fi Disobey-hakkeritapahtuma tammikuussa neljättä kertaa Helsingissä https://t.co/pBdYFx7jUr @Disobey_fi
ETN_fi Viranomaisverkko Virveen tulee mobiililaajakaista ensi vuonna. Kumppanioperaattorikin selviää kilpailutuksessa v. 2… https://t.co/TtNorpIQy2