JavaScript is currently disabled.Please enable it for a better experience of Jumi.

Patentti- ja rekisterihallituksen (PRH) tutkittavaksi jätettiin viime vuonna yhteensä 1529 patenttihakemusta. Edellisenä vuonna patenttihakemuksia jätettiin 1368. Hakemusmäärät alkoivat nousta viime vuoden aikana. Suunta näyttäisi olevan sama tänä vuonnakin.

Eniten hakemuksia jätettiin rakennustekniikan alalla, kaikkiaan 145 hakemusta. Rakennustekniikan ala on ollut suosituin myös aikaisempia vuosina. 

Toiseksi eniten jätettiin hakemuksia mekaanisten erityiskoneiden alalle, 84 hakemusta. Ala käsittää muiden muassa maatalouden, elintarviketuotannon ja muoviteollisuuden koneet. Kolmanneksi eniten hakemuksia tuli mekaanisen käsittelyn alalle, 81 hakemusta. Ala käsittää tavaroiden käsittelyn lisäksi muiden muassa hissit ja nosturit.

Hakemusmäärältään merkittävästi kasvavia aloja ovat esimerkiksi AV-tekniikka (70 hakemusta), optiikka (32 hakemusta) ja puolijohteet (22 hakemusta).

Luvut sisältävät PRH:een jätetyt kansalliset hakemukset, joilla haetaan Suomessa voimaan tulevaa patenttia. Lista alakohtaisista hakemuksista löytyy PRH:n sivuilta.

 
 

Pelottaako kuvien varmuuskopiointi verkkoon? Harkitse omaa pilveä

Viime vuonna otettiin huikeat 1,2 triljoonaa digitaalista valokuvaa1, joista noin 85 prosenttia älypuhelimilla. Kuvat säilyttävät muistojamme, jotta voimme palata myöhemmin niihin hetkiin, jotka muovaavat elämäämme ja kertovat tarinoitamme perheellemme ja ystävillemme. Puhelimen kadottaminen saattaa kuitenkin tarkoittaa myös näiden arvokkaiden muistojen hukkaamista. Niinpä on ehdottoman tärkeää varmistaa, että niistä on varmuuskopio.

Lue lisää...

Ledivalon himmennys käy kätevästi mikro-ohjaimella

Mikro-ohjaimeen perustuvan himmentimen avulla voi rakentaa energiatehokkaan hakkurimuotoisen LED-ajurin. Hyvällä hyötysuhteella toimiva ajuri kykenee ohjaamaan useita lediketjuja samanaikaisesti. Näin voidaan parantaa valaistusjärjestelmän suorituskykyä, pidentää ledivalojen elinikää ja lisätä järjestelmän älykkyyttä.

Lue lisää...
 
ETN_fi First truly black solar modules roll off industrial production line @AaltoUniversity https://t.co/ym11lOA2lL
ETN_fi Telian toimitusjohtaja: 5G-datassa kokeillaan uusia hintamalleja https://t.co/we8ryxGl4D @teliafinland
ETN_fi Nova 3 myyntiin Suomessa: Huawei tuo nyt tekoälyn massoille @HuaweiMobileFI https://t.co/uwv9v16tIF
ETN_fi Suomalainen kiihtyvyysanturi elää ja voi hyvin. Murata Electronics laajentaa Vantaalla: jopa 200 uutta työpaikkaa.… https://t.co/K9xs1ZcMQG
 
 

ny template