JavaScript is currently disabled.Please enable it for a better experience of Jumi.

Kysyntä 76-81 gigahertsin alueen tutkalaitteisiin kasvaa kovalla vauhdilla, sillä niitä käytetään esimerkiksi autojen ADAS-järjestelmissä. Texas Instruments kertoo nyt aloittaneen markkinoiden ensimmäisten yhden sirun CMOS-pohjaisten tutkapiirien massatuotannon.

Kyse on AWR1642- ja IWR1642-piireistä (kuvassa). Kilpaileviin piireihin verrattuna uutuudet ovat TI:n mukaan kolme kertaa tarkempia, kooltaan pienempiä ja tehonkulutukseltaan merkittävästi säästeliäämpiä.

TI näkee, että piirejä tullaan ADAS-järjestelmien lisäksi käyttämään esimerkiksi pysäköintipaikkojen havaitsemiseen, oven edessä olevien esteiden havaitsemiseen, auton sisätilojen valvontaan ja murtautumisyritysten estämiseen.

Suunnittelijoille TI tarjoaa SDK-kehitysalustaa, jossa on mukana erilaisia kehitystä nopeuttavia referenssisuunnitteluja. Esimerkiksi henkilöiden läsnäolon autossa havaitsevan referenssimallin mukana tulee järjestelmäkuvauksen lisäksi ohjelmistoesimerkkejä siitä, miten AWR1642-anturia voi käyttää tähän tarkoitukseen.

Antureita voi pienen koon ansiosta käyttää monessa muussakin sovelluksessa. Rakennusautomaatiossa niiden avulla voidaan laskea rakennuksessa kävijät. Anturit sopivat myös tuotantolinoille tarkkailemaan, ettei linjalla ole mitään esteitä.

Antureista AWR1642 maksaa 45 dollaria tuhannen kappaleen erissä ostettuna. IWR1642-piirin hinta on 19,99 dollaria kappale.

 
 

Näin lataat sähköauton turvallisesti kotipistorasiasta

Sähköautoiluun liittyy paljon ennakkoluuloja ja virheellisiä käsityksiä. Yksi näistä liittyy sähköauton lataamiseen: voiko sähköauton ladata tavallisesta kotitalouspistorasiasta, vai pitääkö sähköauton ostajan ehdottomasti ostaa ja asennuttaa erillinen latauslaite? Molempia mielipiteitä esiintyy, ja totuus on tältä väliltä: tavallisesta pistorasiasta voi hyvin ladata, kunhan muistaa muutaman turvallisuusseikan.

Lue lisää...

UPS on tärkeä osa datan tallennusta

Innovatiiviset UPS-suunnittelutekniikat tuovat sekä paremman tehokkuuden että suorituskykyä.

Lue lisää...
 
ETN_fi The 1st ever ETNdigi is out! Ensimmäinen ETNdigi ilmestyi – lue vankka paketti IoT-tekniikasta https://t.co/AeNPCRgufC
ETN_fi What is Mindsphere IoT by Siemens?. Ilmari Veijola explains at ECF2018. https://t.co/PczsxwpCO4 @SiemensSuomi @ETN_fi
ETN_fi You dont need code to create an Android app. It can be done on Simulink and MATLAB models. See Antti Löytynoja at E… https://t.co/VJzXEfJoOM
ETN_fi See the @MinimaProcessor presentation at ECF18: https://t.co/m1znHqgj2E
ETN_fi Cut the power in IoT processors. @MinimaProcessor at Embedded Conference Finland 2018.
 
 

ny template