JavaScript is currently disabled.Please enable it for a better experience of Jumi.

Sveitsiläinen u-blox on esitellyt kännykkäverkkojen IoT-moduulin, jota se kehuu maailman pienimmäksi. SARA-412M-moduuli tukee sekä LTE:n M1-luokan että NB-IoT-määritysten mukaisia linkkejä. Lisäksi se tukee varmistuksena 4 taajuuden GPRS-yhteyksiä.

Moduuli on kooltaa vain 16 x 26 milliä. Näin se on markkinoiden pienin moduuli, jolla IoT-laitteen saa sekä LTE- että GSM-verkkoon. Yhteyksien välillä vaihtaminen ei lisäksi vaadi moduulin uudelleenkäynnistystä, mikä lisää joustavuutta.

NB-IoT:sta odotetaan lopulta suosituinta IoT-tekniikkaa, ainakin mobiiliverkkojen puolella. Tosiasia tällä hetkellä kuitenkin on, ettei NB-IoT-pohjaisia palveluja juuri tarjota. Yhteyksiä kyllä demotaan paljon, mutta datankeruu on vielä vasta tulollaan.

NB-IoT sopii yhteyksiin, joissa 1,5-10 sekunnin viive ei haittaa ja joissa alle sadan kilobitin datanopeus riittää. M1 on samassa LTE-verkossa toimiva tekniikka, jolla on suurempi datanopeus ja pienempi viive.

GPRS lienee kuitenkin edelleen varmimmin saatavilla eri puolilla maailmaa.

Ilmoittaudu mukaan ECF2018-tapahtumaan

ETN järjestää toisen kerran Embedded Conference Finland -tapahtuman. Tällä kertaa aiheina ovat IoT ja tekoäly. Tapahtuma järjestetään Pasilassa 12.huhtikuuta. Luvassa on keynote-puheita, paneelikeskustelu AI:n merkityksestä sekä mielenkiintoisia teknisiä esityksiä.

Kävijöille tapahtuma on ilmainen. Rekisteröidy heti mukaan, sillä paikkoja on rajoitetusti. Mukaan pääset ilmoittautumalla
täällä
.

Lisätietoja tapahtumasta löytyy osoitteesta
www.embeddedconference.fi.

 
 

Näin lataat sähköauton turvallisesti kotipistorasiasta

Sähköautoiluun liittyy paljon ennakkoluuloja ja virheellisiä käsityksiä. Yksi näistä liittyy sähköauton lataamiseen: voiko sähköauton ladata tavallisesta kotitalouspistorasiasta, vai pitääkö sähköauton ostajan ehdottomasti ostaa ja asennuttaa erillinen latauslaite? Molempia mielipiteitä esiintyy, ja totuus on tältä väliltä: tavallisesta pistorasiasta voi hyvin ladata, kunhan muistaa muutaman turvallisuusseikan.

Lue lisää...

GDPR tulee – oletko valmis?

Tietoturva on parhaimmillaankin ikävä tehtävä: Keinot toteuttaa se ovat kalliita, vievät aikaa ja lisäävät energiankulutusta. Samalla kyse on olennaisesta tekijästä, kun laitteita liitetään yhteen osana Teollisuus 4.0.-, esineiden internet- tai pilvitekniikoita. Tietoturva määritellään uudessa EU-direktiivissä GDPR.

Lue lisää...
 
ETN_fi Kanadalaislasten vuoro oppia koodaamaan micro:bit-korteilla. https://t.co/0iVaMmV1zs
6hreplyretweetfavorite
ETN_fi Nopeaa wifiä metrossa? 1.25Gbps Wi-Fi for tube trains https://t.co/2kXcuq8RsZ
ETN_fi RT @nokia: Nokia and China Unicom deploy AirGile cloud-native core network to enable new #VoLTE and #VoWiFi services in China. The network…
ETN_fi Helsinki wants to become the smartest city in the world. See https://t.co/bZTM7Z5JS5 #100lasissa
 
 

ny template