JavaScript is currently disabled.Please enable it for a better experience of Jumi.

Robotiikkainvestointien takaisinmaksuaika on lyhyt. Deloitten tutkimuksen mukaan robotiikkainvestointien takaisinmaksuaika on niitä hyödyntävillä yrityksillä alle yksi vuosi. Robottien odotetaan korvaavan tulevaisuudessa jopa viidesosan nykyisestä työvoimasta.

Lähes 80 prosenttia robotiikkaa hyödyntävistä yrityksistä uskoo niihin liittyvien investointien kasvavan merkittävästi seuraavan kolmen vuoden aikana. Suomessa liikkeellelähtö on ollut varovaisempaa, mutta robotiikan käyttöönoton uskotaan vilkastuvan myös täällä.

Yli puolet Deloitten robotiikkatutkimukseen vastanneista yrityksistä hyödyntää robotiikkaa tai on selvittänyt sen käyttöönoton mahdollisuuksia organisaatiossaan. Lisäksi lähes viidesosa harkitsee robotiikan käyttöönottoa seuraavien kahden vuoden aikana.

- Suomessa robotiikkaa on toistaiseksi testattu pääasiassa pilottiprojektien avulla. Onnistuneet kokemukset ovat kuitenkin rohkaisseet yrityksiä jatkamaan robotiikkakokeilujaan ja erilaisia jatkoprojekteja suunnitellaan nyt uusiin kohteisiin. Asiakkaamme pohtivat myös kognitiivisen automaation hyödyntämistä, eli robotiikkaa tukevien, usein analytiikkaan perustuvien, ratkaisujen käyttöönottoa lisäämään robotisoinnista saatavia hyötyjä, Deloitten robotiikkapalvelujen vetäjä Mika Kärkkäinen sanoo.

Suomessa suurin robottien hyödyntäjä on Valmet Automotiven tehdas Uudessakaupungissa. Korien kokoonpanossa yrityksellä on käytössään yli 600 robottia.

Yli 60 prosenttia Deloitten tutkimukseen vastanneista pitää robotiikkaratkaisuja strategisesti merkittävinä tai yrityksen kaikkia toimintoja koskettavina hankkeina. - Tyypillisesti robotiikkaratkaisujen käyttöönotto aloitetaan ensin toimintokohtaisesti, minkä jälkeen todetaan, että robotiikka koskettaakin koko yritystä. Suomalaisten yritysten kannattaisi rohkeasti nostaa robotiikka keskeiseksi strategiseksi alueeksi. Robotiikan hyödyntämisestä voi parhaimmillaan seurata yrityksille kokonaan uutta liiketoimintaa, Mika Kärkkäinen kannustaa.

Kärkkäisen mukaan kansainvälisestä vertailusta on nähtävissä, että keskimääräiset robotiikkainvestoinnit ovat muualla suurempia kuin Suomessa. - Ennustamme, että Suomi alkaa tämän vuoksi jäädä jälkeen muista maista tehokkuusvertailuissa, esimerkiksi palvelukeskusten ja tukifunktioiden kustannusten osalta. Robotit ovat jo normaali osa työvoimaa maailmalla, ja kannustamme suomalaisia yrityksiä pikapikaa kuromaan kiinni tätä kuilua, hän haastaa.

Deloitten tämänvuotiseen RPA-kyselyyn vastasi 400 asiakasta eri toimialoilta eri puolilta maailmaa. Tutkimus toteutettiin syksyllä 2017.

 
 

LTE-mikroverkot tuovat yhteydet jopa kaivokseen

Erityisesti teollisuuden tarpeisiin sopivat LTE-mikroverkot ovat vähitellen siirtymässä pilottikohteista tuotantokäyttöön. Teknologia tarjoaa teollisuudelle uudenlaisia mahdollisuuksia, hyvää käytettävyyttä ja vahvaa tietoturvaa.

Lue lisää...

Koko järjestelmää voidaan simuloida kerralla

Simulointi on perusedellytys monimutkaisen järjestelmän onnistuneelle suunnittelulle, kehittämiselle ja testaamiselle. Yhdistämällä Wind Riverin Simicsin kaltainen tietokoneen simulointiohjelmisto fyysisen järjestelmän ja ympäristön simulaatioon voidaan koko järjestelmän kattavia testejä ajaa täysin automaattisesti niin usein kuin halutaan.

Lue lisää...
 
ETN_fi Nova 3 myyntiin Suomessa: Huawei tuo nyt tekoälyn massoille @HuaweiMobileFI https://t.co/uwv9v16tIF
13hreplyretweetfavorite
ETN_fi Suomalainen kiihtyvyysanturi elää ja voi hyvin. Murata Electronics laajentaa Vantaalla: jopa 200 uutta työpaikkaa.… https://t.co/K9xs1ZcMQG
ETN_fi Thaimaan luolapelastusoperaatiossa käytettiin MaxMesh-verkkotekniikkaa, joka perustui Analog Devicesin AD9364-piire… https://t.co/eVFbYcblRg
ETN_fi Älä käytä verkkopankkia julkisilla laitteilla tai wifillä! https://t.co/oghm4QvzPj
ETN_fi Tämän takia Linux ei valtaa työpöytiä https://t.co/GmLMkZ7C1q
 
 

ny template