JavaScript is currently disabled.Please enable it for a better experience of Jumi.

Quantum Secure Direct Communication (QSDC) on eräs kvanttiviestinnän haara, joka realisoi turvallisen tiedonsiirron ilman erillistä salausta ja salauksen purkamista. Nykyisin kehittyneimmät kvanttisalatut viestintäjärjestelmät perustuvat kvantti-avainten jakeluun. Niissä kvanttifunktio rajoittuu salausavaimen luomiseen ja lähettämiseen, kun taas tiedonsiirto tapahtuu edelleen klassisella viestintätekniikalla.

Kvanttiturvatun avaintenjakelun lisäksi kvanttimekaniikan periaatteiden hyödyntämistä kvanttikommunikaatiossa on tutkittu muun muassa kvanttiteleportaation ja kvanttiturvan jakamisen menetelmillä.

Pisimmälle vietynä aihetta edustaa kvanttiturvallinen suoraviestintä (QSDC). Ensimmäisen teoreettisen lomittumiseen perustuvan QSDC-protokollan ehdotti vuonna 2000 professori Long Tsinghuan yliopistossa Kiinasta.

Nyt professori Zhangin ryhmä Tsinghuan yliopistosta ja professori Sheng Nanjing Universitystä toteuttivat ensimmäisen QSDC-kokeilun, joka perustui kuituoptisiin teknologioihin, jossa kahta 500 metrin pituista optista kuitua käytetään kvanttikanavina.

Järjestelmässään he demonstroivat onnistuneesti kahta keskeistä lomittumisperustaisen QSDC:n toimintoa eli turvatarkastusta polarisaation lomittumisen mittauksella sekä koodaus/ekoodaus-prosesseja, jotka perustuvat polarisaatiolomittuneiden Bell-tilojen manipulointiin ja mittauksiin.

Tässä työssä kvanttivalolähde jakaa kaksi fotonia pariksi. Sitten lomittuneet fotoniparit tallennetaan dispersiosiirretystä kuidusta muodostuviin kvanttimuisteihin. Kvanttikanavan turvatarkastuksen jälkeen tieto koodataan fotoniparien polarisaatioihin. Sitten fotonit siirretään 500 metrin matka optisissa kuiduissa. Informaation dekoodauksen käytetään Bell-tilan mittausta.

Tutkijat analysoivat kokeilemansa QSDC-järjestelmän suorituskykyä teoreettisesti ja osoittivat, että tällainen QSDC voi toimia kuituyhteydellä jopa useita kymmeniä kilometrejä.

Veijo Hänninen

8.12.2017

 
 

LTE-mikroverkot tuovat yhteydet jopa kaivokseen

Erityisesti teollisuuden tarpeisiin sopivat LTE-mikroverkot ovat vähitellen siirtymässä pilottikohteista tuotantokäyttöön. Teknologia tarjoaa teollisuudelle uudenlaisia mahdollisuuksia, hyvää käytettävyyttä ja vahvaa tietoturvaa.

Lue lisää...

Moniydinsuorittimet tulevat lentokoneisiin

Ilmailun turvakriittisissä ohjausjärjestelmissä on aiemmin pitäydytty perinteisiin yhden ytimen prosessoriratkaisuihin. Nyt ilmailualallakin aletaan yleistä kehitystä seuraten siirtyä moniytimisiin suoritinarkkitehtuureihin.

Lue lisää...
 
ETN_fi Älä käytä verkkopankkia julkisilla laitteilla tai wifillä! https://t.co/oghm4QvzPj
26mreplyretweetfavorite
ETN_fi Tämän takia Linux ei valtaa työpöytiä https://t.co/GmLMkZ7C1q
55mreplyretweetfavorite
ETN_fi The 1st ever ETNdigi is out! Ensimmäinen ETNdigi ilmestyi – lue vankka paketti IoT-tekniikasta https://t.co/AeNPCRgufC
ETN_fi What is Mindsphere IoT by Siemens?. Ilmari Veijola explains at ECF2018. https://t.co/PczsxwpCO4 @SiemensSuomi @ETN_fi
ETN_fi You dont need code to create an Android app. It can be done on Simulink and MATLAB models. See Antti Löytynoja at E… https://t.co/VJzXEfJoOM
 
 

ny template