JavaScript is currently disabled.Please enable it for a better experience of Jumi.

logotypen

Oulussa ja Espoossa toimiva Minima Processor ja sulautettujen sovellusten prosessoriytimiä kehittävä, nykyisin japanilaisomistuksessa oleva ARM ovat ilmoittaneet kumppanuudesta, jonka tavoitteena ovat entistä vähemmän virtaa kuluttavat prosessorit. Ensimmäinen ARM-prosessori, joka pitää sisällään Miniman tekniikkaa, valmistuu ensi kesään mennessä.

Minima ja ARM ovat julkaisseet yhdessä laatimansa teknisen kuvauksen (white paper), jossa esitetään Miniman virransäästöteknologian hyödyt ARM  Cortex-M3 -prosessoriympäristössä. Cortex-M3 on todellinen volyymituote, sillä se löytyy jo tällä hetkellä miljardeista sulautetuista älylaitteista.

- Tämä on meille todella kova läpimurto ja avaa ARMin prosessoreihin perustuvat markkinat Minimalle, sanoo yhtiön toimitusjohtaja Toni Soini.

ARMin tuotehallintojohtaja Phil Burr arvioi, että Miniman teknologia avaa kokonaan uudenlaisia mahdollisuuksia IoT-laitteille. - Kun pääsemme 15- tai jopa 20-kertaiseen virransäästöön prosessorissamme, se tarkoittaa että meillä on tarjolla todella houkutteleva matalaenergiaratkaisu kenelle tahansa IoT-kehittäjälle.

Miniman ja ARMin yhteinen tekninen dokumentti on ladattavissa Miniman verkkosivuilta.

Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy:n, Aalto-yliopiston, Turun yliopiston sekä Miniman yhteistyössä kehittämä ainutlaatuinen teknologia parantaa prosessorin energiatehokkuutta jopa 20-kertaisesti. Vuonna 2016 perustettu Minima Processor Oy lisensoi teknologiaansa puolijohdeteollisuuden yrityksille, joiden tuotteisiin sen ratkaisut integroidaan.
Aiemmin tänä vuonna Minima uutisoi keränneensä 5,5 miljoonaa euroa kaksivaiheisella siemenrahoituksella.

Lue lisää Minimasta: Suomesta tulee maailman virtapihein ARM-prosessori

 
 

Kustomoitu piiri on täydellinen teollisen internetin sovelluksiin

Teollisen internetin tai IIoT:n (Industrial Internet of Things) tarkoitus on hyvin yksinkertainen: tehdä tuotantolaitoksista mahdollisimman tehokkaita optimoimalla kaikki operaatiot, joihin kuuluvat tuotanto, materiaalien hallinta ja ylläpito.

Lue lisää...

Yhdistelmäkenno näkee tarkasti myös pimeässä

Kahta eri teknologiaa yhdistävä IT-EMCCD-kuvakenno näkee tarkasti sekä yön pimeydessä että kirkkaassa päivänvalossa. Laajan dynamiikan ansiosta yhdellä kameralla voidaan siten kuvata tarkasti näkymiä, jotka sisältävät sekä erittäin pimeitä että kirkkaita kohtia.

Lue lisää...
 
ETN_fi Helsinki wants to become the smartest city in the world. See https://t.co/bZTM7Z5JS5 #100lasissa
13hreplyretweetfavorite
ETN_fi The 1st ever official roaming groupcall between Finnish VIRVE and Nodnett of Norway. See https://t.co/WryGLaLGkq @erillisverkot
ETN_fi AI democratizes development, says @adhorn at #hacktalks. See https://t.co/AslQeZYSAV
ETN_fi Robots can´t do backflips, right? https://t.co/KtogoRB25R
ETN_fi Risto Siilasmaa of Nokia: Why you should study AI and Machine Learning and how I did it https://t.co/ifOQ9CtGn0
 
 

ny template