JavaScript is currently disabled.Please enable it for a better experience of Jumi.

Kaupunkien hallussa oleva data on verovaroin tuotettu raaka-aine, jota jalostamalla saadaan parempia palveluita ja tehokkaampaa päätöksentekoa. Työtä datan käytettävyyden parantamiseksi on tehty 3,5 vuotta kestäneessä 6Aika Avoin data ja rajapinnat -kärkihankkeessa, josta on otettu mallia myös ulkomailla.

Hankkeen oppeja jaetaan Helsingissä 30.11. järjestettävässä Dataliiketoiminnan tulevaisuus -tapahtumassa.Kuluneen 3,5 vuoden aikana Suomen kuusi suurinta kaupunkia eli Helsinki, Espoo, Vantaa, Turku, Tampere ja Oulu ovat avanneet hallussaan olevaa dataa kaikkien vapaaseen käyttöön.

Työtä on tehty eri kaupungeissa yhtä aikaa ja samalla tavalla, ja sen tuloksena paitsi kaupunkien, myös kaupunkien ja yritysten välinen yhteistyö on lisääntynyt merkittävästi. Toimintamalli on myös mahdollistanut sen, että harmonisoituja rajapintoja hyödyntävät yritykset voivat ottaa tuottamansa ratkaisut kerralla käyttöön monessa kaupungissa.

- Mallia on kopioitu maailmalla, ja se on toiminut pohjana kansainväliselle kaupunkiverkostolle, Open & Agile Smart Citiesille, jossa tällä hetkellä on mukana yli 100 kaupunkia 23 maasta, kertoo hankepäällikkö Matti Saastamoinen Goforelta.

Työtä datan ja rajapintojen avaamiseksi on tehty vuodesta 2014 kuutoskaupunkien 6Aika-strategiaan kuuluvassa Avoin data ja rajapinnat -kärkihankkeessa, joka päätyy vuodenvaihteessa. Tavoitteena on ollut kehittää uutta osaamista, liiketoimintaa ja työpaikkoja avoimen datan ja rajapintojen ympärille. Työ liittyy hallituksen tavoitteeseen tehdä Suomesta dataan pohjautuvien ratkaisujen edelläkävijä.

Hankkeen aikana kaupungit ovat avanneet yli 500 datasettiä ja rajapintoja. Yksi keskeisistä ponnistuksista on ollut harmonisoitujen päätös-, palaute-, tapahtuma- ja resurssirajapintojen rakentaminen. Rajapintojen kautta jaetaan kaikki tieto kaupungin tapahtumista ja esimerkiksi kaupunginvaltuuston ja -hallituksen päätöksistä. Kun rajapinnat on harmonisoitu, ne toimivat samalla tavalla kaikissa kaupungeissa.

- Myös portaali on tehty avoimella lähdekoodilla, jolloin mikä tahansa organisaatio voi hyödyntää sen koodia ja pohjaa omiin tarpeisiinsa, kertoo hankepäällikkö Saastamoinen.

Lisäksi kaupungit ovat rakentaneet yhteisen dataportaalialustan, joka kerää yhteen kaupunkien tarjolla olevan datan, dokumentit, käyttöohjeet ja metadatan. Pääkaupunkiseudun, Turun, Tampereen ja Oulun dataportaalit avautuvat ennen vuodenvaihdetta.

 

Ilmoittaudu mukaan ECF2018-tapahtumaan

ETN järjestää toisen kerran Embedded Conference Finland -tapahtuman. Tällä kertaa aiheina ovat IoT ja tekoäly. Tapahtuma järjestetään Pasilassa 12.huhtikuuta. Luvassa on keynote-puheita, paneelikeskustelu AI:n merkityksestä sekä mielenkiintoisia teknisiä esityksiä.

Kävijöille tapahtuma on ilmainen. Rekisteröidy heti mukaan, sillä paikkoja on rajoitetusti. Mukaan pääset ilmoittautumalla
täällä
.

Lisätietoja tapahtumasta löytyy osoitteesta
www.embeddedconference.fi.

 
 

Näin lataat sähköauton turvallisesti kotipistorasiasta

Sähköautoiluun liittyy paljon ennakkoluuloja ja virheellisiä käsityksiä. Yksi näistä liittyy sähköauton lataamiseen: voiko sähköauton ladata tavallisesta kotitalouspistorasiasta, vai pitääkö sähköauton ostajan ehdottomasti ostaa ja asennuttaa erillinen latauslaite? Molempia mielipiteitä esiintyy, ja totuus on tältä väliltä: tavallisesta pistorasiasta voi hyvin ladata, kunhan muistaa muutaman turvallisuusseikan.

Lue lisää...

GDPR tulee – oletko valmis?

Tietoturva on parhaimmillaankin ikävä tehtävä: Keinot toteuttaa se ovat kalliita, vievät aikaa ja lisäävät energiankulutusta. Samalla kyse on olennaisesta tekijästä, kun laitteita liitetään yhteen osana Teollisuus 4.0.-, esineiden internet- tai pilvitekniikoita. Tietoturva määritellään uudessa EU-direktiivissä GDPR.

Lue lisää...
 
ETN_fi Nopeaa wifiä metrossa? 1.25Gbps Wi-Fi for tube trains https://t.co/2kXcuq8RsZ
ETN_fi RT @nokia: Nokia and China Unicom deploy AirGile cloud-native core network to enable new #VoLTE and #VoWiFi services in China. The network…
ETN_fi Helsinki wants to become the smartest city in the world. See https://t.co/bZTM7Z5JS5 #100lasissa
ETN_fi The 1st ever official roaming groupcall between Finnish VIRVE and Nodnett of Norway. See https://t.co/WryGLaLGkq @erillisverkot
 
 

ny template