JavaScript is currently disabled.Please enable it for a better experience of Jumi.

Omron on julkistanut joukon uusia tehdasautomaatiolaitteita, joissa rakenne on kehitetty yhtenäiseksi. Tällä halutaan mahdollistaa tilan säästäminen ja ohjauskeskusten koon pienentäminen. Vaihtoehtoisesti keskuksiin voidaan lisätä enemmän ohjaustoimintoja parantavia komponentteja.

Omronin mukaan komponenttien pienempi standardoitu koko helpottaa ja nopeuttaa ohjauskeskusten räätälöintiä. Yhtenäiseen laitteiden suunnitteluun kuuluu myös Omronin oma Push-In Plus -liitäntätekniikka, jossa yhdistyvät nopea johdotus, luotettava liitäntä ja erinomainen tärinänkesto.

Yhtenäinen laitteiden suunnittelu tuottaa merkittäviä säästöjä. Yli 10000 kansainvälistä yritystä on jo ottanut käyttöön aiempia yhtenäiseen designiin perustuvia tehdasautomaatiolaitteita. Omronin mukaan esimerkiksi puolijohteiden tuotantolaitteiden valmistajalla valmistuskustannukset ja ohjauskeskusten koko pienenivät 30 prosentilla ja johdotukseen kuluva aika väheni 50 prosentilla.

Omron kutsuu uutta rakennesuunnitteluaan tehdasautomaatiolaitteiden neljänneksi sukupolveksi. Uusiin yhdenmukaisiin tuotteisiin kuuluu 144 mallia kahdesta eri kategoriasta: E5CD-B- ja E5ED-B-sarjan digitaalisia lämpötilansäätimiä sekä Push-In Plus -liitäntätekniikalla varustettuja A22NE P-hätäpysäytyspainikekytkimiä.

Komponenttien korkeus vaihtelee esimerkiksi virran ja lämmön tuoton mukaan, joten ohjauskeskuksiin asennettavat tuotteet on jaettu kolmeen pääryhmään, joilla kullakin on oma paikkansa ohjauskeskuksessa: I/O, ohjaus ja virransyöttö. Kussakin luokassa on määritetty suunnittelusäännöt, joita noudattamalla hukkatila vähenee ja johtokourujen välinen leveys on tarkoitukseen parhaiten sopiva.

Ilmoittaudu mukaan ECF2018-tapahtumaan

ETN järjestää toisen kerran Embedded Conference Finland -tapahtuman. Tällä kertaa aiheina ovat IoT ja tekoäly. Tapahtuma järjestetään Pasilassa 12.huhtikuuta. Luvassa on keynote-puheita, paneelikeskustelu AI:n merkityksestä sekä mielenkiintoisia teknisiä esityksiä.

Kävijöille tapahtuma on ilmainen. Rekisteröidy heti mukaan, sillä paikkoja on rajoitetusti. Mukaan pääset ilmoittautumalla täällä.

Lisätietoja tapahtumasta löytyy osoitteesta www.embeddedconference.fi.

 
 

Näin lataat sähköauton turvallisesti kotipistorasiasta

Sähköautoiluun liittyy paljon ennakkoluuloja ja virheellisiä käsityksiä. Yksi näistä liittyy sähköauton lataamiseen: voiko sähköauton ladata tavallisesta kotitalouspistorasiasta, vai pitääkö sähköauton ostajan ehdottomasti ostaa ja asennuttaa erillinen latauslaite? Molempia mielipiteitä esiintyy, ja totuus on tältä väliltä: tavallisesta pistorasiasta voi hyvin ladata, kunhan muistaa muutaman turvallisuusseikan.

Lue lisää...

Flashilta vaaditaan paljon verkkolaitteissa

Flash-muisti yleistyy tietoliikennelaitteissa, mutta niissä ratkaisulta vaaditaan paljon enemmän kuin yritys- ja kuluttajalaitteiden tallennuksessa: luotettavuutta, laatua ja datan palautusmahdollisuutta.

Lue lisää...
 
ETN_fi Helsinki wants to become the smartest city in the world. See https://t.co/bZTM7Z5JS5 #100lasissa
ETN_fi The 1st ever official roaming groupcall between Finnish VIRVE and Nodnett of Norway. See https://t.co/WryGLaLGkq @erillisverkot
ETN_fi AI democratizes development, says @adhorn at #hacktalks. See https://t.co/AslQeZYSAV
ETN_fi Robots can´t do backflips, right? https://t.co/KtogoRB25R
 
 

ny template