JavaScript is currently disabled.Please enable it for a better experience of Jumi.

Tietoturvallisia etäyhteysratkaisuja kehittävä oululainen Tosibox esitteli Teknologia17-messuilla uuden tuotteen, joka auttaa organisaatioita entistä monipuolisemmin hyödyntämään yhtiön ratkaisuja. Tosibox SoftKey on ohjelmistopohjainen aliavain, joka toimii ilman fyysistä Tosibox Key -laitetta.

Toimitusjohtaja Tero Lepistö uskoo, että ”softa-avaimesta” voi tulla yhtiön kannalta erittäin merkittävää liiketoimintaa. – Softa-avainta ovat asiakkaat kyselleet paljon. Sen kehitys on ollut iso tuotekehityspanostus.

Softa-avain on VPN-aliavain, eli asiakas tarvitsee edelleen fyysisen Master-avaimen, jolla ohjelmistopohjaista pääsyä hallitaan. – Kun asiakkaat eivät välttämättä enää tarvitse fyysisiä aliavaimia, yhteyksien luominen nopeutuu ja kytkettävien laitteiden valikoima laajenee, Lepistö sanoo.

Tosibox SoftKey soveltuu asiakkaille, joiden pitää nopeasti tarjota yhteyksiä pitkien välimatkojen päähän. Se mahdollistaa esimerkiksi nopeiden väliaikaisten käyttöoikeuksien jakamisen vaikka toisella puolella maapalloa olevalle käyttäjälle. Kytkettävissä PC- tai Mac-työasemissa ei tarvita USB-porttia, ja asiakkaat voivat luottaa ratkaisun tietoturvaan.

SoftKey toimii samalla Tosibox Key -ohjelmistolla, jota käytetään myös fyysisen avainlaitteen kanssa. Ohjelmistopohjaisen avaimen sarjoitus ja käyttö tapahtuu samojen tuttujen ja tietoturvallisten käytäntöjen kautta kuin fyysisen avaimen, eikä avainta voi kopioida toiselle koneelle. Myös käyttäjän autentikointi tapahtuu aina kaksivaiheisesti.

Mutta entä se tietoturva? – Ei se koskaan fyysisen laitteen tasoinen ole. Kun Key-laitteen ottaa irti, mitään yhteyttä ei ole. Softapohjaisessa ratkaisussa kyse on aina kompromissista, Lepistö myöntää.

Tosibox on ennen kaikkea softatalo. Vaikka yritys on myynyt fyysisiä VPN-laitteita, rautasuunnittelua ei ole tehty. Luotettavan Softkeyn parissa on tehty töitä pitkään, yli vuoden ajan. Samalla uusi tuote muuttaa sitä, mitä Tosibox oikeasti myy. Fyysinen laite se ei ole koskaan ollutkaan.

- Emme myy tekniikkaa, emmekä oikein ratkaisujakaan. IoT-maailmassa asiakas on lopulta kiinnostunut lopputuloksesta, Lepistö sanoo. Tosiboxin tapauksessa kyse on ennen kaikkea siitä, että yhteys laitteisiin on suojattu, turvallinen ja luotettava.

Tosiboxin kansainvälistymisessä iso rooli on brändin rakentamisessa. Nyt on jo menty jenkkimarkkinoille, pian Lepistö alkaa luoda Tosiboxille brändiä Japanissa. Laajentumiseen on pelimerkkejä, sillä yhtiö ohitti jo kesäkuussa viime vuoden liikevaihdon. Työntekijöiden määrä on kasvanut 31:een ja kasvaa edelleen.

 

 
 

Tekoäly mullistaa seuraavaksi kuvantunnistuksen yrityskäytössä

Älykäs karttapalvelu, joka ohjaa kiertämään ruuhkat ja tietyöt, on meille jo itsestäänselvyys. Viime vuoden lopulla tekoälyn avulla toteutettu Google Translate -käännöspalvelun uudistus oli puolestaan huima loikka, jonka myötä suomenkielistenkin tekstien kääntäminen alkaa jo tuottaa hämmentävän laadukkaita lopputuloksia. Jopa reaaliaikainen kääntäminen suoraan korvakuulokkeisiin on nyt mahdollista.

Lue lisää...

Laadukas käyttöliittymä ja pitkä akunkesto – mahdoton yhtälö?

Myös puettaviin laitteiin halutaan näyttävä käyttöliittymä animaatioineen, mutta voiko sellaisen toteuttaa pienellä akulla varustetussa laitteessa? Toshiba Electronics Europen uudella TZ1200-prosessorilla se onnistuu.

Lue lisää...
 
ETN_fi It is too early for facial recognition, says Huawei. See https://t.co/Pxuuz2HAtD @HuaweiMobileFI
ETN_fi Internet of Things? Or Internet of Moving Things? See https://t.co/tZGo47BeC4 @mcubemems
ETN_fi Wifi-verkkojen WPA2-salaus murrettu. https://t.co/NO8bmrjyAp @viest_virasto
ETN_fi Huawei Mate 10 is not a smart phone. It is an intelligent machine. https://t.co/MbW3ec5Sje @HuaweiMobileFI
ETN_fi Huawei lanseeraa Mate 10- huippumallin Münchenissä. Kiinalaisvalmistajan ensimmäinen malli, joka hyödyntää paikalli… https://t.co/5RPybKzmd2
 
 

ny template