JavaScript is currently disabled.Please enable it for a better experience of Jumi.

logotypen

Mikä käyttöjärjestelmä on paras? Tämä on ikuisuuskysymys, joka jakaa Macin, Windowsin ja Linuxin käyttäjät tiukasti eri leireihinsä. Selvää on vain se, että Windowsin osuus kutistuu koko ajan. Ensimmäistä kertaa se on pudonnut alle puoleen.

Luku perustuu USA:n hallituksen omaan DAP-tutkimusohjelmaan, jossa seurataan tarkasti kaikkien hallinnon alaisten webbipalvelimien kävijäliikennettä. Saitteja on tuhansia, joten se antaa varsin hyvän kuvan käyttäjien konekannasta, vaikka onkin hieman jenkkipainotteinen.

Windowsin asema on ollut dominoiva vuosikaudet. Sen asema on ryhtynyt murenemaan ennen kaikkea mobiilikäytön kasvaessa. Siksi uusimpien lukujen mukaan Windows-käyttäjien määrä on laskenut 49,2 prosenttiin. Ensimmäistä kertaa alle 50 prosentin.

iOS-käyttäjien osuus hallinnon sivustoilla oli 22,9 prosenttia, Android-käyttäjien 16,8 prosenttia ja Mac-käyttäjien 9,2 prosenttia. Tältä osin USA:n luvut antavat erilaisen kuvan kuin muualla maailmassa, jossa Androidin asema on selvästi vahvempi.

DAP-lukujen mukaan Googlen Chrome OS:n osuus on tällä hetkellä reilun prosentin ja muiden alustojen (lähinnä linuxin) hieman alle prosentin. Molemmat luvut tuntuvat hieman liian alhaisilta. Niitä selittävät Chrome OS -koneiden myynnin keskittyminen opiskelijoille.

 
 

Kustomoitu piiri on täydellinen teollisen internetin sovelluksiin

Teollisen internetin tai IIoT:n (Industrial Internet of Things) tarkoitus on hyvin yksinkertainen: tehdä tuotantolaitoksista mahdollisimman tehokkaita optimoimalla kaikki operaatiot, joihin kuuluvat tuotanto, materiaalien hallinta ja ylläpito.

Lue lisää...

Älykkäämpi Bluetooth liittää miljardit laitteet verkkoon

IoT-laitteiden pitää olla kiinni verkossa jatkuvasti. Lisäksi niiden pitää kuluttaa mahdollisimman vähän energiaa. Tämä onnistuu Bluetooth Smartilla.

Lue lisää...
 
ETN_fi Helsinki wants to become the smartest city in the world. See https://t.co/bZTM7Z5JS5 #100lasissa
ETN_fi The 1st ever official roaming groupcall between Finnish VIRVE and Nodnett of Norway. See https://t.co/WryGLaLGkq @erillisverkot
ETN_fi AI democratizes development, says @adhorn at #hacktalks. See https://t.co/AslQeZYSAV
ETN_fi Robots can´t do backflips, right? https://t.co/KtogoRB25R
 
 

ny template