JavaScript is currently disabled.Please enable it for a better experience of Jumi.

logotypen

Kolmannen kerran järjestettävä Elisa Innovation Challenge -kilpailu on edennyt finaalivaiheeseen.  Kymmenen semifinalistin joukosta on nyt saatu seulottua kolme finalistia. Voittaja julistetaan marras-joulukuun taitteessa Slush-tapahtumassa Helsingin Messukeskuksessa.

Kilpailussa etsitään uusia menestysinnovaatioita esineiden internetin, teollisuuden ratkaisuiden ja älykotien piiristä. Tämän vuoden tehtävänanto oli luoda uusi älykäs tuote tai palvelu yritysten tai yksityisihmisten arkisten ongelmien ratkaisemiseksi.

Finaaliin valittiin suomalaiset Humia ja IqBox sekä sveitsiläinen Parquery. Kolmen kärkitiimin ideoita yhdistää se, että ne ratkaisevat samalla kertaa sekä yritysten että yksityisihmisten ongelmia.

- Tämän vuoden kilpailussa oli melko avoin tehtävänanto, mikä tuotti erittäin korkeatasoisia innovaatiota. Kolme kärkitiimiä tähtäävät yritysmarkkinaan, mutta tuovat samalla älykkyyttä koteihin ja kuluttajan arkeen. Näillä startupeilla on edellytykset kansainväliseen menestykseen, uskoo Elisan startup-kumppanuuksista vastaava kehitysjohtaja Kimmo Pentikäinen.

Elisa Innovation Challenge 2017 -kilpailu käynnistyi 9.5.2017 kilpailuideoiden keruuvaiheella. Kilpailun tuomaristo valikoi kesäkuun 28. päivä mennessä jätetyistä kilpailuehdotuksista 10 tiimiä mukaan semifinaalin, joka alkoi tuotekehitysvaiheella 9.8.2017. Semifinaalissa oli mukana 6 suomalaista, 2 israelilaista, 1 sveitsiläinen ja 1 saksalais-slovenialainen joukkue.

Kilpailu huipentuu marras-joulukuun taitteessa Slush-tapahtumassa Helsingin Messukeskuksessa, jossa finalistit pitchaavat ideansa tuomaristolle vielä kerran. Kilpailun voittaja palkitaan 50 000 euron pääpalkinnolla. Voittaja pääsee myös osallistumaan Slush 100 Pitching Competition -kilpailuun.

Finalisteista Humia on täysin langaton ja automaattinen rakennekosteuden seurantajärjestelmä, joka tekee kosteus- ja homeperäisten ongelmien tunnistamisesta ja seuraamisesta helppoa ja edullista niin yksityiskodeissa, yrityksissä kuin julkisissa rakennuksissa. Tiimi on kilpailun puitteissa luonut itse kehittämänsä langattoman kosteusanturin tueksi pilvipalvelun, jonka kautta voidaan seurata rakennekosteutta ja lämpötilaa.

Toinen suomalainen finalisti on IqBox. Se pyrkii ratkaisemaan tuoreruuan kotiinkuljetuksen viimeisen mailin ongelman niin, ettei asiakkaan tarvitse olla kotona vastaanottamassa toimitusta. Tiimi on kehittänyt kilpailun puitteissa pilvipalvelun sekä kaksi etäohjattavaa prototyyppiä ulos sijoitettavasta lämpöä säätelevästä postilaatikosta, johon ruoka toimitetaan ja jossa se säilyy taatusti tuoreena tilaajan noudettavaksi. Postilaatikko voidaan viilentää tai lämmittää etukäteen riippuen toimittavasta ruuasta.

Sveitsiläinen Parquery on uudenlainen konenäköön ja koneoppimisen perustuva älypysäköinnin ratkaisu, joka tunnistaa vapaat pysäköintipaikat mistä tahansa kamerakuvasta automaattisesti toimivan pilvipalvelun avulla. Tietopohjana voidaan käyttää esimerkiksi kaupunkialueiden tai pysäköintitilojen valvontakamerakuvia, jotka palvelu analysoi ja välittää tiedot älyliikenneoperaattoreille, yrityksille ja kaupungeille.

 

 
 

Kustomoitu piiri on täydellinen teollisen internetin sovelluksiin

Teollisen internetin tai IIoT:n (Industrial Internet of Things) tarkoitus on hyvin yksinkertainen: tehdä tuotantolaitoksista mahdollisimman tehokkaita optimoimalla kaikki operaatiot, joihin kuuluvat tuotanto, materiaalien hallinta ja ylläpito.

Lue lisää...

Älykkäämpi Bluetooth liittää miljardit laitteet verkkoon

IoT-laitteiden pitää olla kiinni verkossa jatkuvasti. Lisäksi niiden pitää kuluttaa mahdollisimman vähän energiaa. Tämä onnistuu Bluetooth Smartilla.

Lue lisää...
 
ETN_fi Helsinki wants to become the smartest city in the world. See https://t.co/bZTM7Z5JS5 #100lasissa
ETN_fi The 1st ever official roaming groupcall between Finnish VIRVE and Nodnett of Norway. See https://t.co/WryGLaLGkq @erillisverkot
ETN_fi AI democratizes development, says @adhorn at #hacktalks. See https://t.co/AslQeZYSAV
ETN_fi Robots can´t do backflips, right? https://t.co/KtogoRB25R
 
 

ny template