JavaScript is currently disabled.Please enable it for a better experience of Jumi.

Münchenin kaupunki on avoimen koodin ohjelmistojen käytön pioneeri. Kaupungissa on käytetty omaa versiosta linuxista, jota kuitenkin ollaan vaihtamassa takaisin Windowsiin. Nyt moni varoittaa, ettei liike kannattaisi.

Erityisesti kaupungin valtuutetut vihreissä (Die Grüne) varoittavat riskeistä, joita Windowsiin siirtymiseen sisältyy. Taannoinen WannaCry-epidemia osoitti näiden mukaan selvästi, että Windowsiin sisältyy aina enemmän riskejä kuin linuxiin.

Linux oli – ja on toki edelleen - Münchenin viranomaisten virallinen käyttöjärjestelmä 10 vuoden ajan. Kyse on Ubuntun viilatusta versiosta, jota jopa kutsuttiin nimellä LiMux. Vanhasta Windowsista siirrettiin linuxiin kaikkiaan 15 tuhatta kaupungin PC-konetta.

Saksalaistietojen mukaan käänne tapahtui vuonna 2014, kun kaupunki sai uuden pormestarin. Dieter Reiter halusi kaupungin vaihtavan takaisin Windowsiin. Asiaa tutkittiin konsulttien avulla. Yksi tutkijoista oli Microsoftin pitkäaikainen kumppani Accenture.

 
 

Näin lataat sähköauton turvallisesti kotipistorasiasta

Sähköautoiluun liittyy paljon ennakkoluuloja ja virheellisiä käsityksiä. Yksi näistä liittyy sähköauton lataamiseen: voiko sähköauton ladata tavallisesta kotitalouspistorasiasta, vai pitääkö sähköauton ostajan ehdottomasti ostaa ja asennuttaa erillinen latauslaite? Molempia mielipiteitä esiintyy, ja totuus on tältä väliltä: tavallisesta pistorasiasta voi hyvin ladata, kunhan muistaa muutaman turvallisuusseikan.

Lue lisää...

UPS on tärkeä osa datan tallennusta

Innovatiiviset UPS-suunnittelutekniikat tuovat sekä paremman tehokkuuden että suorituskykyä.

Lue lisää...
 
ETN_fi What is Mindsphere IoT by Siemens?. Ilmari Veijola explains at ECF2018. https://t.co/PczsxwpCO4 @SiemensSuomi @ETN_fi
ETN_fi You dont need code to create an Android app. It can be done on Simulink and MATLAB models. See Antti Löytynoja at E… https://t.co/VJzXEfJoOM
ETN_fi See the @MinimaProcessor presentation at ECF18: https://t.co/m1znHqgj2E
ETN_fi Cut the power in IoT processors. @MinimaProcessor at Embedded Conference Finland 2018.
ETN_fi LTE-broadcast sopii autojen V2X-yhteyksiin. https://t.co/F8IgZpVhis
 
 

ny template