JavaScript is currently disabled.Please enable it for a better experience of Jumi.

Etlan tutkimuspäällikkö ja pian Aalto-yliopistossa uutta digitaalisten operaatioiden professuuria hoitamaan siirtyvä Timo Seppälä sanoo, että digitaalistuvassa taloudessa rahaa tekee se, joka hallitsee alustaa ja avaa omistavmansa datan verkkoon kolmansien osapuolten hyödynnettäväksi.

Seppälä esitteli näkemyksiään viime viikolla ensimmäisessä Suomessa järjestetyssä Embedded Conference Finland -tapahtumassa Helsingissä.

Hän perusteli väitetään sillä, että viimeisen kymmenen vuoden aikana ovat menestyneet ne yritykset, jotka hallitsevat keskitettyä alustaa ja dataa, mutta antavat tämän datan myös muiden käyttöön. Parhaat esimerkit tästä ovat ilmeisiä eli Apple ja Google. - Ja pitää muistaa, ettei Applella ole osto-organisaatiota, Seppälä korosti.

Kaikki kohkaavat nyt digitalisaatiosta ja esineiden internetistä, mutta totuus on että kehitys on vasta alkuvaiheissaan. - 98 prosenttia laitteista ei ole kytketty nettiin, Seppälä muistutti.

Sama pätee suomalaisyrityksiin. - 24 prosenttia kertoo investoivansa esineiden internetiin, mutta 76 prosenttia ei investoi!

Timo Seppälän esitys löytyy Embedded Conference Finland -sivustolta yhdessä tapahtuman muiden keynote-esitysten kanssa.

 
 

LTE-mikroverkot tuovat yhteydet jopa kaivokseen

Erityisesti teollisuuden tarpeisiin sopivat LTE-mikroverkot ovat vähitellen siirtymässä pilottikohteista tuotantokäyttöön. Teknologia tarjoaa teollisuudelle uudenlaisia mahdollisuuksia, hyvää käytettävyyttä ja vahvaa tietoturvaa.

Lue lisää...

Moniydinsuorittimet tulevat lentokoneisiin

Ilmailun turvakriittisissä ohjausjärjestelmissä on aiemmin pitäydytty perinteisiin yhden ytimen prosessoriratkaisuihin. Nyt ilmailualallakin aletaan yleistä kehitystä seuraten siirtyä moniytimisiin suoritinarkkitehtuureihin.

Lue lisää...
 
ETN_fi Älä käytä verkkopankkia julkisilla laitteilla tai wifillä! https://t.co/oghm4QvzPj
ETN_fi Tämän takia Linux ei valtaa työpöytiä https://t.co/GmLMkZ7C1q
ETN_fi The 1st ever ETNdigi is out! Ensimmäinen ETNdigi ilmestyi – lue vankka paketti IoT-tekniikasta https://t.co/AeNPCRgufC
ETN_fi What is Mindsphere IoT by Siemens?. Ilmari Veijola explains at ECF2018. https://t.co/PczsxwpCO4 @SiemensSuomi @ETN_fi
ETN_fi You dont need code to create an Android app. It can be done on Simulink and MATLAB models. See Antti Löytynoja at E… https://t.co/VJzXEfJoOM
 
 

ny template