JavaScript is currently disabled.Please enable it for a better experience of Jumi.

(Huom. artikkeli ilmestyi 1.4.2017!) Käynnissä olevat kuntavaalit ovat viimeiset vaalit Suomessa, jossa täytyy fyysisesti käydä pudottamassa äänestyslippu uurnaan. Hallituksen jättihankkeella Suomi viedään pikavauhtia digitaalisen kansalaisuuden kärkimaaksi maailmassa. Kansalaisen arki muuttuu jo vuoden 2020 alussa.

Tähän asti digitaalisuuden mallimaana on pidetty Viroa, mutta uusien suunnitelmien mukaan Suomi menee hankkeessaan paljon pidemmälle. Suomessa luovutaan täysin pankkikorteista, Kela-korteista ja muista henkilökorteista vuodenvaihteessa 2019-20. Jokaiseen suomalaiseen asennetaan sirutunniste, joka myös liittyy operaattorin verkkoon integroidun radiomoduulin avulla.

Jo nyt valtionhallinnassa kilpailutetaan radiomoduulien valmistajia. Kuvan Intelin Mini-IoT-moduuli on tiettävästi yksi ehdokkaista, mutta mukana on myös suomalaisyrityksiä. Päätös moduulin toimittajasta tehdään kesäkuun loppuun mennessä.

Radiomoduulin tietoturvaan kiinnitetään valtavasti huomiota. Järjestelmä rakennetaan linuxin päälle ja sitä koodaamaan on palkattu itse Linus Torvalds. Hän koodaa projektia viikonloppuisin Kalifornian kodissaan. Torvaldsilta on hankkeen aikana kielletty kaikki verkkoyhteydet, joten linuxin kehityksen uskotaan hidastuvan merkittävästi seuraavan vajaan kolmen vuoden ajan.

Tuleva ”Suomi-siru” mahdollistaa reaaliaikaisen äänestämisen käytännössä mistä tahansa kunta-asiasta, autentikoi käyttäjänsä pankkiyhteyksissä, liittyy terveys- ja potilastieto- sekä kuntien ja valtion sosiaalitietojärjestelmiin, mutta sen avulla voidaan seurata kansalaisten liikkeitä ja terveydentilaa jatkuvasti. Sirun avulla voidaan paikantaa, seurata ja verottaa autoilijaa, mutta myös seurata niin tulevalla Kruunuvuorensillalla pyöräileviä kuin Lapissa vaeltavia. Suomen rajoille tulee implantointiasemia, joissa jokainen maahan pyrkivä merkitään seurannan mahdollistamiseksi.

Järjestelmä tuottaa niin paljon dataa kansalaisista, että jo toukokuussa perustetaan sadoista asiantuntijoista koostuva työryhmä miettimään datan käyttötapoja. Työryhmän ja samalla koko jättihankkeen nimeksi on suunnitteilla Finland Open Occasion Life (FOOL).

Kokonaisuudessaan FOOL-hanke tulee maksamaan lähes Suomen valtion vuotuisen talousarvion verran. Lisämenoa tuovat Etelärantaan alunperin Guggenheim-museolle varatulle tontille rakennettava FOOL-informaatiokeskus, joka ulkoa päin suunnitellaan Kalevalan Sammon näköiseksi. Jättimäinen FOOL-palvelinkeskus rakennetaan Hanasaareen, joten suurmoskeijahankkeelle joudutaan hakemaan muuta sijoituspaikkaa.

Itse IoT-anturi-implantit halutaan valmistaa Suomessa. Niiden radiotekniikka perustuu NB-IoT-standardiin, jota Nokia on ollut tiiviisti kehittämässä.

 
 

Pelottaako kuvien varmuuskopiointi verkkoon? Harkitse omaa pilveä

Viime vuonna otettiin huikeat 1,2 biljoonaa eli 1200 miljardia digitaalista valokuvaa1, joista noin 85 prosenttia älypuhelimilla. Kuvat säilyttävät muistojamme, jotta voimme palata myöhemmin niihin hetkiin, jotka muovaavat elämäämme ja kertovat tarinoitamme perheellemme ja ystävillemme. Puhelimen kadottaminen saattaa kuitenkin tarkoittaa myös näiden arvokkaiden muistojen hukkaamista. Niinpä on ehdottoman tärkeää varmistaa, että niistä on varmuuskopio.

Lue lisää...

Ledivalon himmennys käy kätevästi mikro-ohjaimella

Mikro-ohjaimeen perustuvan himmentimen avulla voi rakentaa energiatehokkaan hakkurimuotoisen LED-ajurin. Hyvällä hyötysuhteella toimiva ajuri kykenee ohjaamaan useita lediketjuja samanaikaisesti. Näin voidaan parantaa valaistusjärjestelmän suorituskykyä, pidentää ledivalojen elinikää ja lisätä järjestelmän älykkyyttä.

Lue lisää...
 
ETN_fi First truly black solar modules roll off industrial production line @AaltoUniversity https://t.co/ym11lOA2lL
ETN_fi Telian toimitusjohtaja: 5G-datassa kokeillaan uusia hintamalleja https://t.co/we8ryxGl4D @teliafinland
ETN_fi Nova 3 myyntiin Suomessa: Huawei tuo nyt tekoälyn massoille @HuaweiMobileFI https://t.co/uwv9v16tIF
ETN_fi Suomalainen kiihtyvyysanturi elää ja voi hyvin. Murata Electronics laajentaa Vantaalla: jopa 200 uutta työpaikkaa.… https://t.co/K9xs1ZcMQG
 
 

ny template