JavaScript is currently disabled.Please enable it for a better experience of Jumi.

Euroopan unionin tilastojen mukaan Suomi kuului viime vuonna edelleen kärkiryhmään, kun maiden tutkimus- ja tuotekehityspanostuksia verrattiin toisiinsa. Euroopassa olemme sijalla neljä Ruotsin, Itävallan ja Tanskan jälkeen. T&K-menomme olivat lähes 6,1 miljardia euroa.

Ruotsissa tutkimukseen sijoitettiin 3,26 prosenttia bruttokansantuotteesta. Itävallassa lukema oli 3,07 prosenttia ja Tanskassa 3,03 prosenttia. Suomen lukem oli 2,9 prosenttia, jolla olimme niukasti Saksan edellä.

Keskimäärin EU-maissa sijoitettiin tutkimukseen hieman yli kaksi prosenttia bruttokansantuotteesta. Huolestuttavaa kuitenkin on se, että vuoteen 2005 verrattuna suhteellinen panostus tutkimukseen on kutistunut vain neljässä maassa ja Suomi on yksi näistä (3,33 prosentista 2,9 prosenttiin).

Yritysten osuus tutkimusmenoista oli meillä viime vuonna 67 prosenttia eli joka kolmas tutkimuseuro tuli julkisilta toimijoilta.

Entäpä rahasummat sitten? Eurostatin mukaan Euroopassa panostettiin viime vuonna tutkimukseen 298,8 miljardia euroa. Summa on 96 miljardia enemmän kuin 10 vuotta sitten.

Suomessa tutkimusmenot olivat viime vuonna hieman alle 6,1 miljardia euroa. 10 vuotta sitten hieman alle 5,5 miljardia euroa.

 
 

Pelottaako kuvien varmuuskopiointi verkkoon? Harkitse omaa pilveä

Viime vuonna otettiin huikeat 1,2 biljoonaa eli 1200 miljardia digitaalista valokuvaa1, joista noin 85 prosenttia älypuhelimilla. Kuvat säilyttävät muistojamme, jotta voimme palata myöhemmin niihin hetkiin, jotka muovaavat elämäämme ja kertovat tarinoitamme perheellemme ja ystävillemme. Puhelimen kadottaminen saattaa kuitenkin tarkoittaa myös näiden arvokkaiden muistojen hukkaamista. Niinpä on ehdottoman tärkeää varmistaa, että niistä on varmuuskopio.

Lue lisää...

Ledivalon himmennys käy kätevästi mikro-ohjaimella

Mikro-ohjaimeen perustuvan himmentimen avulla voi rakentaa energiatehokkaan hakkurimuotoisen LED-ajurin. Hyvällä hyötysuhteella toimiva ajuri kykenee ohjaamaan useita lediketjuja samanaikaisesti. Näin voidaan parantaa valaistusjärjestelmän suorituskykyä, pidentää ledivalojen elinikää ja lisätä järjestelmän älykkyyttä.

Lue lisää...
 
ETN_fi First truly black solar modules roll off industrial production line @AaltoUniversity https://t.co/ym11lOA2lL
ETN_fi Telian toimitusjohtaja: 5G-datassa kokeillaan uusia hintamalleja https://t.co/we8ryxGl4D @teliafinland
ETN_fi Nova 3 myyntiin Suomessa: Huawei tuo nyt tekoälyn massoille @HuaweiMobileFI https://t.co/uwv9v16tIF
ETN_fi Suomalainen kiihtyvyysanturi elää ja voi hyvin. Murata Electronics laajentaa Vantaalla: jopa 200 uutta työpaikkaa.… https://t.co/K9xs1ZcMQG
 
 

ny template