JavaScript is currently disabled.Please enable it for a better experience of Jumi.

Nokia Solutions and Networks kertoo kehittäneensä ohjelmistoratkaisun, joka parantaa datanopeuksia sen Flexi-tukiasemiin pohjaavissa LTE-verkoissa merkittävästi.

NSN on kehittänyt Smart Scheduler -ohjelmistoaan niin, että LTE-solun reunalla uplink-yhteys eli linkki käyttäjltä verkkoon nopeutuu 50 prosenttia. Samalla solun kapasiteetti verkkoon päin kasvaa jopa viidenneksen.

Lisänopeus ja -kapasiteetti on saavutettavissa sekä taajuusjakoisissa FDD-LTE-verkoissa että aikajakoisissa TD-LTE-verkoissa yksinkertaisella tukiasemien ohjelmistopäivityksellä.

LTE-tuotteista NSN:llä vastaava Tero Peltola sanoo, että Smart Scheduler on aina ollut yhtiön LTE-ratkaisun kruununjalokivi.

Scheduler tai skeduloija on pieni ohjelmisto tukiasemassa, jonka tehtävä on jakaa verkkoresursseja käyttäjille matkapuhelinsolussa. Näitä algoritmeja ei ole määritlety 3GPP-standardeissa, joten kyse on valmistajakohtaisista ratkaisuista.

 
 

Pelottaako kuvien varmuuskopiointi verkkoon? Harkitse omaa pilveä

Viime vuonna otettiin huikeat 1,2 biljoonaa eli 1200 miljardia digitaalista valokuvaa1, joista noin 85 prosenttia älypuhelimilla. Kuvat säilyttävät muistojamme, jotta voimme palata myöhemmin niihin hetkiin, jotka muovaavat elämäämme ja kertovat tarinoitamme perheellemme ja ystävillemme. Puhelimen kadottaminen saattaa kuitenkin tarkoittaa myös näiden arvokkaiden muistojen hukkaamista. Niinpä on ehdottoman tärkeää varmistaa, että niistä on varmuuskopio.

Lue lisää...

IoT-suunnittelusta demokraattisempaa – avoimen koodin korteilla ja yhteisöjen tuella

Avoimen koodin ohjelmistojen rinnalle ovat tulossa avoimen koodin laitteistot ja kortit. Niiden ja suunnittelijayhteisöjen avulla yhä useampi rakentelija voi saada IoT-suunnittelunsa valmiiksi tuotteeksi asti.

Lue lisää...
 
ETN_fi Langaton anturi kertoo betonin kosteuden https://t.co/QF085IazLJ @MatoEngineering @japikas @FinnBuild
ETN_fi Phoenix Contact ostaa kaksi saksalaista yritystä: SKS Kontakttechnik keskittyy sähkömekaniikkaan, Pulsotronic GmbH… https://t.co/AfQDWxGQ6x
ETN_fi First truly black solar modules roll off industrial production line @AaltoUniversity https://t.co/ym11lOA2lL
ETN_fi Telian toimitusjohtaja: 5G-datassa kokeillaan uusia hintamalleja https://t.co/we8ryxGl4D @teliafinland
 
 

ny template