JavaScript is currently disabled.Please enable it for a better experience of Jumi.

Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö ja Jane ja Aatos Erkon säätiö rahoittavat viittä tutkimushanketta, joissa huipputiede vauhdittaa yhteiskunnan uudistumista. Useaa hanketta johtaa uransa alkuvaiheessa oleva professori. Hankkeet saivat rahaa yhteensä 2,6 miljoonaa euroa.

Kahden säätiön yhdessä rahoittamissa hankkeissa yhdistyy uudella tavalla digitalouden, teollisen internetin ja kiertotalouden osaaminen muotoilua ja ihmistieteitä unohtamatta. Tutkijoilla on vapaus etsiä ja kokeilla uusia ratkaisuja.

- Halusimme haastaa tutkijat ideoimaan, millä tavoin syntyy kansainvälisesti ainutlaatuista osaamista, joka uudistaa suomalaista yhteiskuntaa ja elinkeinoelämää, sanoo 100-vuotissäätiön hallituksen jäsen, tekniikan tohtori JT Bergqvist.

Tulevaisuuden tekijät -rahoitusohjelma keräsi keväällä 140 ideaa uusista tutkimusavauksista, joista parhaat jalostuivat edelleen sparrauksella.

Rahoitettavista hankkeista Aalto-yliopiston tutkimusavaus yhdistää kaksi nupullaan olevaa teknologiamurrosta: 5G-teknologian ja teollisen internetin. Yhdistelmä mahdollistaa tiedon nykyistä sujuvamman reaaliaikaisen käsittelyn, tapahtumien ennakoinnin, toimintojen liikkuvuuden ja automaation lisäämisen. Tämän päälle syntyvät sovellukset luovat perustan jopa satojen miljardien eurojen liiketoiminnalle.

Aalto-yliopiston professori Antti Oulasvirran ryhmä kehittää pilvipalvelua, joka hyödyntää tietoa käyttäjistä ja ehdottaa suunnittelijalle, miten sivuston voisi suunnitella paremmin. Tampereen teknillisen yliopiston (TTY) professori Minna Lanzin johtamassa avauksessa taas tutkitaan kuinka ihminen ja robotti toimivat luontevasti yhdessä. Jyväskylän yliopistolla kehitetään professori Matti Haukan johdolla metallien talteenottoa elektroniikkaromusta yhdistämällä 3D-tulostustekniikkaa ja kemiaa. Viidennessä hankkeessa Aalto-yliopiston professori Mari Lundström ja tohtori Benjamin Wilson selvittävät, voisiko Suomen metsistä löytyä ratkaisu metallipintojen suojaamiseen.

 
 

Tämän takia Huaweita pelätään

Maailmalla on käynnissä omituinen sota, jossa yhä useammat maat kieltävät kiinalaisten laitevalmistajien laitteiden käytön tulevissa 5G-verkoissa. Mutta miksi amerikkalaiset pelkäävät Huaweita? MIT Technology Review -lehti listaa kuusi syytä.

Lue lisää...

Teollisella internetillä vauhtia MRO-prosesseihin

Teollista internetiä (IIoT) käyttämällä voidaan parantaa ei-tuotannollisiin hankintoihin liittyviä MRO-prosesseja (Maintenance, Repair, Operating) eurooppalaisen Teollisuus 4.0 -ohjelman määrittämissä raameissa. Artikkelissa luodaan katsaus eräisiin IIoT-teknologioihin ja sovelluksiin, jotka ovat avainasemassa tässä murroksessa. (Artikkelin 1-osa ilmestyi marraskuussa.)

Lue lisää...
 
ETN_fi Digi-Key arpoi Electronicassa Chevy Camaro V8 -avoauton. Voittajaksi valikoitui regensburgilainen opiskelija Marco.… https://t.co/3P0cNN5wfZ
ETN_fi ams:n 3D-kasvontunnistus tulossa Snapdragonille: ams and Qualcomm Technologies to focus engineering strengths on ac… https://t.co/XpYvAvGEp1
ETN_fi Disobey-hakkeritapahtuma tammikuussa neljättä kertaa Helsingissä https://t.co/pBdYFx7jUr @Disobey_fi
ETN_fi Viranomaisverkko Virveen tulee mobiililaajakaista ensi vuonna. Kumppanioperaattorikin selviää kilpailutuksessa v. 2… https://t.co/TtNorpIQy2
ETN_fi Ensimmäinen AVR-pohjainen Arduino-kortti. Lisätietoja Mouserilta. https://t.co/7yazvkOkV1
 
 

ny template