JavaScript is currently disabled.Please enable it for a better experience of Jumi.

Nokia myy odotetusti HERE-karttapalvelunsa saksalaisten autonvalmistajien muodostamalle konsortiolle. Viime aikoina kaupassa on väännetty lähinnä hinnasta. Nyt Audi, BMW ja Daimler maksavat HEREstä 2,8 miljardia euroa.

Alun perin HEREn arvoksi arvioitiin jopa 4-5 miljardia euroa. 2,8 miljardia on kuitenkin hyvä summa yrityksestä. Nokia kirjaa kaupasta miljardin euron voiton.

HERE siirtyy saksalaiseen omistukseen hyvässä kunnossa. Yhtiö teki tammi-kesäkuussa 552 miljoonan euron liikevaihdolla 46 miljoonan euron liikevoiton. HEREllä on lähes 6500 työntekijää eri puolilla maailmaa.

Kauppa toteutunee ensi vuoden alkupuolella, sillä se vaatii useita viranomaishyväksyntöjä. Kaupan jälkeen Nokiaan jää kaksi liiketoimintaryhmää, verkkopuolen Nokia Networks ja teknologian kehityksestä ja lisensoinnista vastaava Nokia Technologies.

Toivottavasti HERE jatkaa myös kuluttajalaitteiden palveluiden kehittämistä. HERE on ollut ja on paras käytettävissä oleva älypuhelimien karttapalvelu.

 
 

Tämän takia Huaweita pelätään

Maailmalla on käynnissä omituinen sota, jossa yhä useammat maat kieltävät kiinalaisten laitevalmistajien laitteiden käytön tulevissa 5G-verkoissa. Mutta miksi amerikkalaiset pelkäävät Huaweita? MIT Technology Review -lehti listaa kuusi syytä.

Lue lisää...

Teollisella internetillä vauhtia MRO-prosesseihin

Teollista internetiä (IIoT) käyttämällä voidaan parantaa ei-tuotannollisiin hankintoihin liittyviä MRO-prosesseja (Maintenance, Repair, Operating) eurooppalaisen Teollisuus 4.0 -ohjelman määrittämissä raameissa. Artikkelissa luodaan katsaus eräisiin IIoT-teknologioihin ja sovelluksiin, jotka ovat avainasemassa tässä murroksessa. (Artikkelin 1-osa ilmestyi marraskuussa.)

Lue lisää...
 
ETN_fi Digi-Key arpoi Electronicassa Chevy Camaro V8 -avoauton. Voittajaksi valikoitui regensburgilainen opiskelija Marco.… https://t.co/3P0cNN5wfZ
ETN_fi ams:n 3D-kasvontunnistus tulossa Snapdragonille: ams and Qualcomm Technologies to focus engineering strengths on ac… https://t.co/XpYvAvGEp1
ETN_fi Disobey-hakkeritapahtuma tammikuussa neljättä kertaa Helsingissä https://t.co/pBdYFx7jUr @Disobey_fi
ETN_fi Viranomaisverkko Virveen tulee mobiililaajakaista ensi vuonna. Kumppanioperaattorikin selviää kilpailutuksessa v. 2… https://t.co/TtNorpIQy2
ETN_fi Ensimmäinen AVR-pohjainen Arduino-kortti. Lisätietoja Mouserilta. https://t.co/7yazvkOkV1
 
 

ny template